Vuosi 2018 oli alkanut Valkoisten kannalta erittäin menestyksekkäästi, kun joukkue oli käynyt taistelemassa helmikuun alussa Ukkohallassa tiensä Umpihankifutiksen maailmanmestariksi. Valkoiset olivat esiintyneet Syväjärven aavoilla erittäin vakuuttavasti – niin kentällä, kuin yöelämässäkin – edeten turnauksen mestaruuteen heti ensimmäisellä yrityksellään, samalla päästämättä turnauksessa maaliakaan. Valkoisten otteita jälkeenpäin pohtiessa voitiin varmasti puhua melkoisesta dominanssista ja kyllähän se Valkoinen Baletti olikin ihmetystä herättänyt muissa turnauksen perinteisissä joukkueissa. Eikä se ihme ollutkaan. Valkoisten iskuryhmä turnaukseen oli ollut enemmän, kuin kapea, mutta taistelevalla joukkuepelillä ja timanttisella yhteishengellä Valkoiset olivat onnistuneet taiteilemaan tiensä turnauksen voittoon. Saavutus oli komea ja siitä oli mukava sekä itseluottamusta pursuileva olo jatkaa matkaa kohti tulevia yhteisiä koitoksia.

Syksyn aikana onnistuimme myös järjestämään muutamat harjoitukset, joissa ei varsinaisesti osanottoennätyksiä rikottu. Ensimmäisiin harjoituksiin Litmasen tekonurmelle raahautuivat M, Ipe sekä Ati ja kyllähän sitä silläkin porukalla saatiin mukavat maalintekoharjoitukset aikaiseksi. Pallo liikkui harjoituksissa mukavaan tahtiin ja itselleni ainakin alkoi vahvistua ajatus siitä, ettei tässä aivan toivottomassa tilanteessa oltu pelikuntoa ajatellen. Kyllä se sieltä pienellä houkuttelulla oli esiin kaivettavissa. Paljon oli silti vielä töitä edessä, että joulukuussa sinkkisanko nousisi kohti Hallin happipitoista, mutta hyvällä tiellä me oltiin. Tunsin sen. Varsin vahvaa syysvirettä harjoituksissa esitteli Ipe, jonka piiska sivalsi palloja yläkulmiin, kuin Piteån turnauksen vaparipommeista konsanaan.

Seuraavissa harjoituksissa osanottoprosentti ei kohonnut, joskaan ei laskenutkaan, joten sama kolmikko raahautui paikalle pari viikkoa myöhemmin lokakuiselle Litmasen kentälle. Harjoitukset vedettiin läpi samalla sapluunalla, kuin edelliset, jonka jälkeen siirryimme vielä Lippumäen panna-areenalle ottamaan mittaa toisistamme. Pallokosketus pallokosketukselta tunsin oloni yhä varmemmaksi. Hyvä tästä tulisi.

Kolmannet ja samalla viimeiset harjoitukset järjestimme lokakuun lopussa Stadionin samettisella pinnoitteella. Syksyn kirpeyden hehkuessa ilmassa oli helppo huomata, että Peijjaiset olivat lähestymässä, sillä harjoituksiin ilmoittautui lopulta paikalle seitsemän kappaletta toinen toistaan väkevämmän oloisia ukkoja. Huomasi kyllä, että nyt oltiin jakamassa avauksen paikkoja turnauksessa, koska sen verran totista meno oli harjoituksissa ja hyvä niin. Ensin pelasimme kaksi vastaan kaksi mittelöitä yhteen isoon maaliin, jonka jälkeen vaihdoimme kolme vastaan kolme otteluihin pienelle kentälle. Aika kivat säpinät siinä saatiinkin aikaiseksi ja taisipa siellä kentän toisella laidalla harjoitellut junioriosasta hieman hieraista silmiään, kun Valkoisten fossiililauma laittoi pallon liikkumaan varsin kiitettävään tahtiin. Taso oli siis ainakin näissä harjoituksissa varsin korkealla. Tässä vaiheessa tarinaa tarkka lukija saattaisi ihmetellä, että miten seitsemän pelaajaa jaettiin kolme vastaan kolme otteluihin, joten tässä vastaus teille. Yllättävää kyllä seitsemästä paikalle ilmoittautuneesta pelaajasta paikalle ei ollut löytänyt yksi, joka oli vähemmän yllättäen ykkösravuri Mamadou. Mikko ilmoitteli harjoitusten jälkeen, että hänellä oli päässyt edellisen illan palautusjuomien kurominen hiukan venymään, mutta onneksi herra oli saanut paikattua tilannetta erittäin topakoilla unenlahjoillaan. Tästäkin selvisimme onneksi hyvällä huumorilla ja vuosien tuomalla rautaisella kokemuksella. Eihän se auttanut, kuin kääntää Mikon toilailut eduksi. Oltiinhan siinä tässä vuosien varrella ennenkin onnistuttu ja useita kertoja, jos minä saan sanoa.

Marraskuun aikana emme lisäharjoituksia järjestäneet, koska varoimme orastavaa ylikunnon riskiä. Seurajohto olikin jakanut jokaiselle pelaajalle omat henkilökohtaiset harjoitusohjelmat, joita jokainen sai käydä toteuttamassa omantunnon mukaan. Mamakin paikkaili palloharjoituksista puuttumista piiskaamalla itseään huippukuntoon Puijon, aina niin vaativissa, rappusissa. Eipä junnut tulisi arvaamaan mikä niihin iskisi, kun Peijjaiset pääsisivät alkamaan.

Hiljalleen myös Peijjaisten otteluohjelmat ilmestyivät Itä-Suomen piirin sivuille luettaviksi ja kyllä niitä kelpasi hetki tavaillakin, sillä sen verran kehnoa luettavaa Valkoisten pelien aikataulut ja vastustajatkin näyttivät olevan. Valkoisten alkulohkoon ”arvottiin” seuraksi kahden vuoden takainen Harrastesarjan mestari KuPa, venäläinen FC RosES sekä Mertsin Enkelit, joten voitiinkin hyvällä omalla tunnolla sanoa, ettei mistään pillimehuviikonlopun lohkosta ollut kyse. Muutenkin otteluiden alkamisajankohdat eivät näyttäneet kovinkaan suotuisilta, sillä Valkoiset saivat aloittaa pelinsä molempina viikonlopun aamuina jo kukonlaulun aikaan. Viimeistä vuotta Peijjaisten johdossa ollut Pekka Ojala siis yritti tehdä kaikkensa, että Valkoisten kolme vuotta kestänyt voittokulku Peijjaisissa vihdoinkin päättyisi. Jatketaanpa tarinaa ja katsotaan, kuinka lopulta kävikään. Selvisivätkö Valkoiset kaikista esteistä matkan varrella vai loppuiko saunailloissa ikäloppuihin koneisiin tankattu kerosiini ennen aikojaan?

Hiljalleen kaartoi marraskuu päätökseensä ja pillimehuviikonloppu alkoi häämöttää jo sen verran lähellä, että pystyin jo lähes maistamaan Alakanttiinin ensimmäisten kylmien sihijuomien poreilun suussani. Lähellä oltiin. Lopulta koitti myös se perjantai, jolloin oli vihdoin lupa iskeytyä Hallin yhteisöllisen tunnelman huomaan. Niinpä nappasin superjunnut mukaani ja suuntasimme linjakkaalla kohti Opistotietä ja ensimmäistä Peijjaispäivää. Eipä aikaakaan, kun olimme jo repputarkastuksessa ja Hallin kirkkaat värivalot sarastivat silmiini, kuin sateenkaaren väriloisto kauniina kesäpäivänä. Täällä sitä jälleen oltiin. Mahtavaa. Loistavaa fiilistä sisälläni nosti myös se, että Kapteeni-Heikkinen oli suvainnut saapua paikalle vaikka Pielavedellä olisikin ollut tarjolla sisätiloissa suoritettavaa tasatyöntöharjoitusta, rantasaunan kera. Kapteeni piti kuitenkin päänsä kylmänä ja suuntasi fläppitaulun kanssa arvioimaan mahdollisia tulevia vastustajia. Esimerkillistä toimintaa sanon minä. Seuraamme saapuivat myös Iso-Pete sekä Pikku-Pat, joten siinäpä me sitten oltiin. Olisihan tuonne enemmänkin Valkoisia Hallin lehtereille mahtunut, mutta tässä vaiheessa tarinaa on hyvä muistaa, että viime vuonna vastaavaan ajankohtaan ukkoja oli paikalla yksi vähemmän. Eteenpäin oltiin siis menty. Pelit rullasivat Hallilla tasaiseen tahtiin, Valkoisten tarkkaillessa tarkasti turnauksen etenemistä. Pillimehua. Sitä se oli. Ei siellä suuria sankaritekoja tapahtunut ja tuskin niitä kukaan odottikaan. Tässähän kuitenkin vasta karsittiin porukkaa toista Peijjaisviikonloppua silmällä pitäen. Nyt oli kuitenkin pelien kuninkaat pyöräytetty käyntiin ja huomenna olisi perinteisen lautapelipäivän aika Alakanttiinin aina niin viihtyisässä tunnelmassa. Niinpä Valkoisten pieni tiedusteluryhmä suuntasi kukin omille teilleen keräämään voimiaan, jotta olisimme valmiina seuraavan päivän koitoksiin.

Lauantaina saavuimme tunnollisesti Hallilla kahden aikoihin. Pian alkoivatkin nopat ja siat lentää, kun Valkoiset alkoivat kamppailla ilmaisista juomista joupet.comin ja FC Kunnolla -joukkueen pelaajien kanssa. Päivä sujui rattoisasti palautusjuomaa nauttien, pelejä pelaten sekä vastustajia tarkkaillen. Erittäin oppikirjamainen pillimehuviikonlopun lauantai se oli ja hyvä niin. Kyllä perinteistä on hyvä pitää kiinni. Tässä vaiheessa tarinaa vielä pahoittelut minun osalta siitä, ettei sitä kauan luvattua saunailtaa järjestettykään pillimehuviikonloppuna, vaikka sitä kovasti edellisessä tarinassa uhosinkin. Täältä nousee käsi pystyyn virheen merkiksi. Antakaa anteeksi arvon herrat, nyt vain ei löytynyt voimavaroja sellaisen järjestämiseen. Ehkä joku toinen vuosi sitten? Lopulta Hallin kovaäänisistä kuulutettiin, että anniskelualue suljetaan, joten oli valintojen aika. Kotiin vai kaupungille? Sitäpä ei tarvinnut ainakaan allekirjoittaneen pitkään pohtia, vaan suuntasin jälleen Rypysuota ja omaa sänkyä kohti. Pillimehuviikonloppu oli siis hyvää vauhtia kaartamassa kohti päätöstään ja seuraavana päivänä myös ensimmäiset sinkkisangot kohoaisivat kohti korkeuksia.

Pillimehuviikonlopun sunnuntaina saavuin Hallille sekajoukkueiden ja ikämiesten sarjojen kaartaessa loppusuoralleen. Tällä kertaa seuranani oli kolme kappaletta superjunnuja, joten eipä siitä pelien seuraamisesta juuri mitään tullut. Hyvät hippaset, piiloleikit ja patjalla pomppimiset siinä kuitenkin tuli suoritettua lasten kanssa, joten kaipa sitä jollain tavalla kroppaa saatiin heräteltyä seuraavan viikonlopun koitoksia ajatellen. Ihan mukavaahan se oli lapsetkin tuoda aistimaan kuningaspelin tunnelmaa, mutta kyllä siellä pääkopassa silti kyti kirkkaana ajatus siitä, että ensi viikonloppuna jälkikasvu olisi maalaismaisemissa ja itse tulisin täydellä intensiteetillä keskittymään Valkoiseen perheeseeni tuona vuoden tärkeimpänä viikonloppuna. Myös Iso-Pete ja Pikku-Pat kävivät nauttimassa pelien tunnelmasta ja kävivätpä ukot myös ottamassa hieman tuntumaa Hallin samettiin. Tulevaisuudessa nähdään, onko näistä superjunnuista vahvistamaan Valkoisten miehistöä, fossiilien vääjäämättä ratsastaessa kohti jalkapallouriensa viimeisiä auringonlaskujaan. Lopulta pillimehuviikonloppu kaarsi loppusuoralleen ja ensimmäiset sinkkisangotkin kohosivat kohti korkeuksia. Onnittelut vain Kappelin Pimuille neljännestä peräkkäisestä mestaruudesta. Kyllähän se melkoista dominanssia oli jälleen kerran. Seuraavana viikonloppuna tultaisiin näkemään olisiko Valkoisista nappaamaan myös neljäs sinkkisanko peräjälkeen, joka olisi samalla myös seuran uusi ennätys. Hallin ylälehtereillä välähti myös tumma hahmo sunnuntain aikana. Pål ”Pali” Tyldum kävi myös hengittämässä oman annoksensa Peijjaistunnelmaa keuhkoihinsa. Olisiko tästä suurten finaalien miehestä ratkaisija ensi viikonlopun tärkeisiin otteluihin? Vastaukset selviävät jatkamalla lukemista eteenpäin. Pillimehuviikonloppu oli kuitenkin nyt päättynyt ja seuraavaksi oli edessä kituviikko, ennen kuin oli lupa vihdoinkin päästää Valkoinen Baletti irti.

Kituviikko sujui nimensä mukaisesti, kelloa seuraillen ja perjantaita odotellen. Hitaasti ja varmasti päivät kuluivat ja se kauan odotettu perjantaikin viimein koitti. Itse olin ottanut perjantaiksi töistä vapaapäivän, jotta saisin rauhassa valmistautua illan otteluun ja saunailtaan. Ammattimaista toimintaa, etten sanoisi. Hallille suuntasin hyvissä ajoin, ennen ensimmäisen ottelun alkua, koska halusin vielä rauhassa irrotella vuoden aikana kertyneitä pahimpia karstoja jaloistani ja katsoa, miltä se pallotuntuma sitten kauden tärkeimmällä hetkellä lopulta tuntuisi. Saapuessani Hallille reilu tunti ennen ottelun alkua lehtereillä vallitsi vielä täysin hiljainen tunnelma, vain muutaman muun toisen joukkueen pelurin saavuttua paikalle yhtä aikaisin. Nopean varusteiden vaihdon jälkeen laskeuduin vihreälle veralle ja aloin ottamaan tuntumaa alustaan. Hyvältähän se tuntui ja pallokin pysyi hallussa vähintäänkin siedettävästi. Eipä aikaakaan, kun myös Ati ja Ipe saapuivat paikalle ja pian pallo liikkuikin mukavaan tahtiin tämän kolmikon välillä, miesten viritellessä kroppiaan kohti kisakuntoa. Pienimuotoisen verryttelyn jälkeen oli aika siirtyä juoksuradan puolelle, sillä ensimmäiset ottelut pyörähtivät käyntiin kentillä. Tunnelma alkoi olla enemmän, kuin odottava. Pian olisi aika lähteä katsomaan mikä olisi Valkoisten kisakunto aina niin jännittävässä turnauksen avausottelussa.

Ensimmäisten pelien rullatessa kentillä, alkoivat loputkin Valkoisten pelaajat saapua paikan päälle omaan verkkaiseen tahtiinsa. Pian satasen suoralla komeilikin varsin mukavan verran ukkoja, joten eipä tässä ainakaan pelimiehistä ollut puutteita, vaikka muutama pelaaja ei ensimmäiseen otteluun itseään onnistunutkaan järjestämään. Juoksuradalla ennätimme laittaa vielä hieman palloa liikkeelle ennen, kuin tuomarit puhalsivat ensimmäiset ottelut päättyneeksi. Oli aika.

Ensimmäisessä ottelussa Valkoisten vastustajaksi asettui nuorista sälleistä koostunut Mertsin Enkelit, joka oli edellisenä vuonna onnistunut selvittämään tiensä Harrastesarjassa toiselle jatkokierrokselle. Valkoisten kone lähti käyntiin ensimmäisessä ottelussa dieselveturin tasaisella varmuudella. Ei siellä kentällä suurempia rytminvaihtoja nähty, vaan Valkoiset hallitsivat ottelua tasaisen varmalla ja rauhallisella syöttötyöskentelyllä. Mukavan, joskin hieman tehottoman pallonhallintajakson jälkeen pallo tuomittiin pilkulle, kun Mertsin Enkeleiden alimmainen pelaaja joutui turvautumaan Valkoisten tykkitulessa käsitorjuntaan. Pallon taakse asteli varmoin askelin Kapteeni-Heikkinen, joka sijoitti puolesta kentästä Valkoisten avausmaalin turnauksessa. Muutamia minuutteja myöhemmin Ipe jatkoi väkevää avausotteluaan nousemalla oikeasta laidasta ja keskittämällä maalin edustalle hiipineelle Mamalle. Mamadou kiitti kermaleivoksesta ja jatkoi pallon erittäin seksikkäästi jalkansa takaa ja vastustajan alimman pelaajan jalkojen välistä Mertsin Enkeleiden nuottaan. Se oli kyllä komea maali ja kukapa muukaan siihen pystyi, kuin ykkösravuri. Kyllä kannatti piiskata sitä kroppaa huippukuntoon Puijon rapuissa, niin jaksoit nousta tähänkin hyökkäykseen mukaan. Hyvä Mikko!

Ottelun loppuhetkillä nähtiin ikävä tilanne, kun vastustajan pelaaja loukkasi polvensa laitakamppailussa Pål Tyldumia vastaan. Harmillinen tilanne, mutta harvoin näitä onneksi Valkoisten yleensä hyvin siisteissä otteluissa nähdään. Kokonaisuudessaan Mertsin Enkelit pysyivät kyllä koko kamppailun Valkoisten takataskussa saamatta ottelussa yhtään laukausta kohti Valkoisten maalia. Varsin suvereenista avausvoitosta voitiin siis puhua. Tästä oli hyvä jatkaa matkaa kohti Julkulaa ja Ullan Krouvin lauteita, josta Valkoiset olivat toista vuotta putkeen varanneet saunatilat itselleen.

Eipä aikaakaan, kun Ullan saunatilat alkoivat täyttyä Valkoisten pelaajista ja saunakamarin valtasi seesteinen rupattelu menneen vuoden kuulumisista. Leppoisaa oli sen voin mainita, mutta hyvällä tavalla. Ei tällä iällä enää sitä nuoruusvuosien uskomatonta rypemistä oikein kaipaakaan. Perjantain ohjelmassa oli myös M:n järjestämä GG-tietovisa, jossa Valkoiset pääsivät pareittain muistelemaan menneitä vuosia ja tarinoita. Parhaiten historian keltaiset lehdet olivat hallussa Atin ja Rubobrew’n joukkueella ja herrat pääsivätkin palkinnoksi syömään Ullan herkkupöydän antimia seuran piikkiin. Suurimmat huvitukset visasta sai aikaiseksi Vartialan ZZ-Top, joka oli päässyt unohtamaan oman nimensä seuran perustajäsenistä, mutta tarjosi sinne kuitenkin kahteen otteeseen Robsonia. Visailujen jälkeen suuntasimme saunaan, mutta edes Gullilaulut eivät tällä kertaa täyttäneet saunan lauteita. Seesteistä oli, se on toistettava. Lopulta kello alkoi lähestyä puolta yötä ja oli jälleen päätösten aika. Minne matka jatkuisi? Itse olin vömmeli ja suuntasin Puijon metsän lenkkipolkua pitkin punkan pohjille, koska seuraavan aamun kello yhdeksän ottelu KuPaa vastaan yhdistettynä yökerhon siiderihanoihin ei jostain syystä tuntunut toimivalta yhdistelmältä. Kyllä sinne kaupunkiin myös hyvän verran Valkoisten vanhuksia soljui edustamaan seuraa ravintoloiden kirkkaiden värivalojen loistossa, mutta eipä siellä ainakaan WhatsAppin-tekstiseurannan perusteella kovin kummoisiin erikoistekoihin tällä kertaa pystytty.

Nopeasti alkoi lauantaiaamu sarastaa Valkoisten pelaajien silmissä, koska nyt oli aika päästää Valkoinen Baletti irti heti aamutuimaan. Raskas oli aika saapua Hallille, vaikka olin löytänyt itseni nukkumasta jo varsin varhain, joten pakko jälleen kerran nostaa hattua kaikille niille, jotka tuon yökerhokierroksen jälkeen löysivät itsensä paikan päälle, kun ottelu pyörähti käyntiin. Toisessa ottelussa vastustajaksi asettui siis kahden vuoden takainen Harrastesarjan mestari KuPa. Edellisen illan saunominen ja riennot painoivat selvästi Valkoisten jaloissa ja tämä ottelu sujuikin Valkoisilta lähinnä edellisen illan höyryillä rullaillen. Alkutahdit ottelulle löivät tahmeasti pelanneet Valkoiset, kun taka-alueelle noussut Ati ohjasi Ipen oikeasta laidasta lähteneen napakan solasyötän KuPan maaliin. Tämän jälkeen laiskasti pelanneet Valkoiset joutuivat antautumaan pariin otteeseen, kun ensiksi vastustajan Erno Nissilä sai sijoittaa rankkarista pallon Valkoisten maaliin Roopen harmittoman käsivirheen seurauksena, jonka jälkeen vastustaja pääsi iskemään toistamiseen Patun harhasyötön päätteeksi pallon Valkoisten varsin tyhjänä ammottaneeseen nuottaan. Tappioasemassa Valkoiset onnistuivat kuitenkin löytämään edes, jonkunlaisen kirivaihteen ja M:n onnistui tasoittaa volleystä ottelun loppulukemiksi 2-2 Hakin mukavan pudotuksen päätteeksi. Tahmeaa oli, mutta tasapeli oli kuitenkin varsin kelvollinen tulos Valkoisille, joilla oli kaikki yhä omissa käsissä alkulohkon voittoa silmällä pitäen.

Alkulohkon viimeisessä ottelussa Valkoisten vastustajaksi asettui Kuopion Riennon sekajoukkue, joka oli siirretty lohkoon venäläisen FC RosESin tilalle, koska itänaapureilla oli kuulemma ollut vaikeuksia ehtiä paikalle lauantain aikaisiin otteluihin. Tämä sopi Valkoisille enemmän, kuin hyvin, koska pitkästä aikaa luvassa oli ottelu, jossa ei tarvinnut laittaa aivan kaikkea peliin. Avausmaalia ottelussa ei tarvinnut pitkään odotella, kun Essi siirsi pallon takatolpalta Riennon maalin M:n esityöstä. Seuraavaksi saivat tilastonikkarit ja Hallin vähälukuinen yleisö hieman hieraista silmiään, sillä Ati iski jo turnauksen toisen maalinsa Patun tarjoilusta. Tällaista herkkua ei oltukaan aikaisemmin herran toimesta Peijjaisissa tai muissakaan turnauksissa päästy näkemään, jos omareita ei siis oteta mukaan laskuihin. Hyvä Ati!

Ottelun kolmannesta maalista vastasi Pali, joka kiskaisi turnauksen avausmaalinsa vakuuttavasti Riennon maalin kattoon vastahyökkäyksen päätteeksi. Kolmannen maalin jälkeen Sukkulavenus-Hakkarainen ja M tuhlailivat paikkoja ihan urakalla, varsinkin Hakin sutiessa pallon varsin varmantuntuisesta paikasta yli vastustajan jo tyhjänä ammottaneen maalin. Paljon ei kehdannut itse kuitenkaan naureskella, koska eihän se taas itsellänikään tuntunut menevän mistään sisälle. Onneksi Valkoisista löytyi muitakin ratkaisijoita näiden tuhlaajapoikien lisäksi ja Essillä oli kunnia viimeistellä jo Valkoisten neljäs maali ottelussa. Essin maalin jälkeen maalien makuun turnauksessa päässyt Ati pääsi tykittämään M:n poikittaissyötöstä lähietäisyydeltä kohti Riennon maalia, mutta kaikkien harmiksi laukaus osui suoraan Riennon maalia vartioineen naisen kupoliin. Komea torjunta se oli ja Riennon pelaajille tiedoksi, että kyllä me Atia muistuteltiin vielä ottelun jälkeenkin, kuinka naisia tulee kohdella.

Pääsihän tai päästettiinhän se vastustajakin ottelussa muutaman kerran kokeilemaan onneaan Valkoisten päässä ja yksi näistä sutaisuista toi lopulta palkinnon, kun Riennon hyökkääjän kuti osui Valkoisten maalin ylärimaan ja kimmahti siitä takaisin kentälle. Ottelun oikeudenjakaja Mikko ”Mela” Kolehmainen katsoi kuitenkin kaikessa solidaarisuudessaan hyväksyä vastustajan maalin vaikkei pallo rehellisyyden nimissä ollut lähelläkään ylittää maalilinjaa. Tavallaan kiva päätöshän se oli, varsinkin Riennon joukkueen kannalta, koska osuma oli joukkueen ensimmäinen ja samalla viimeinen turnauksessa, mutta mitäpä, jos maali olisikin maksanut Valkoisille alkulohkon ykköspaikan? Pitää kuitenkin muistaa, että tuomarin tehtävä on pysyä koko ajan oikeudenmukaisena. Onneksi maali ei ollut kuitenkaan yhtään pois Valkoisilta, KuPan ja Mertsin Enkeleiden päätyessä viereisellä kentällä samaan aikaan tasapeliin, joten näin Valkoiset olivat onnistuneet voittamaan lohkonsa suhteellisen vakuuttavasti ja etenemään jälleen turnauksen jatkopeleihin.

Ottelun jälkeen siirryimme erittäin hyvissä ajoin saunalle. Olipa niistä aamupeleistä ainakin siihen hyötyä, että Valkoisille jäi aikaa nauttia palautusjuomaa ihan rauhassa. Saunalle saavuttuani tunnelma oli jo aivan katossa. No, ei tosi. Siinä ne Robson ja Bebeto nukkuivat, kuin pikkupojat saunakamarin penkillä keräten voimia illan koitoksiin. Hellyttävää.

Hiljalleen alkoi tunnelma saunallakin kohota Valkoisten pelaajien saapuessa liukuvaan aikatauluun kohti Ullan lauteita. Varsinaista ohjelmaa saunalla ei ollut, vaan ilta kului seuraavan päivän taktiikoita pohtien ja muutoin kuulumisia vaihdellen. Illan aikana Valkoisten oma Pep Guardiola, eli Tase nosti kissan pöydälle ja totesi, ettei perjantain ja lauantain kaltaisella pelillä sankoa nostella. Tottahan se oli, pelaaminen oli ollut varsin laiskaa ja työnteko varsinkin puolustussuuntaan vaillinaista. Olipa mukava huomata, että voittaminen oli ukoille, niin tärkeää, että kaikki pohjatyöt tehtiin huolella sen eteen. Hyvä puheenvuoro se oli Taselta ja muistutus kaikille, ettei sunnuntaina mitään olisi tulossa ilmaiseksi. Sydämessäni tunsin ja tiesin kuitenkin sen, että kun tosipelit alkavat tämä joukkue tulisi laittamaan aivan uuden vaihteen käyntiin. Se oli nähty aikaisemminkin.

Lauantain saunaillan tunnelma pysyi yhtä seesteisenä, kuin perjantainkin. Taisipa siinä iso osa porukkaa katsella Haluatko miljonääriksi? -tietovisaakin illan aikana, joten mistään varsin vauhdikkaasta saunaillasta ei ollut kyse. Fossiileita, niitä me oltiin. Edes Gullilaulut eivät meinanneet alkuillasta lähteä saunan lauteilla. Lopulta siihen saatiin onneksi muutos, kun Valkoiset hyppäsivät lähes koko porukan voimin Ullan hikimajan uumeniin ja kapellimestari Ipe & Valkoisten A Cappella orkesteri veteli Gullilaulut ilmoille erittäin samettisella äänellä, alalauteen laulaessa hieman edellä ja ylälauteen seuratessa perässä. Se oli kyllä varsin hauska hetki, mutta ehkäpä sitä on vähän vaikea ymmärtää, jos ei itse ollut paikalla.

Hiljalleen ilta saapui päätökseensä, eli oli jälleen valintojen aika. Jälleen allekirjoittaneen tie vei kohti Rypysuota, kun Hakin kanssa lähdimme valmistautumaan seuraavana aamuna kymmeneltä koittaneeseen ensimmäisen jatkokierroksen otteluun. Kyllä sitä taas mukavan kokoinen porukka lähti haistelemaan kaupungin kirkkaiden värivalojen tunnelmaakin ja taisipa sitä kovakuntoisimmat ukot, löytää tiensä taksiin vasta pilkun aikoihin. Kovia ukkoja. Itse en olisi moiseen pystynyt.

Sunnuntaiaamun ensimmäisessä jatkopelissä oli tarjolla viime vuoden finaalin uusinta, kun vastaan asettui Toivalan ylpeys, Hietalantien Rainers. Rainereilla oli varmasti paljon hampaankolossa edellisen vuoden finaalitappiosta, kun Valkoiset olivat kävelleet joukkueen yli lähes näytöstyyliin. Hiljalleen valuivat Valkoisten kalmankalpeat ukot Hallille ja oli aika laittaa ottelu käyntiin. Vieläkö bensa riittäisi vai kostautuisiko kaksi päivää kestänyt juhliminen, otteluun täysin raittiisti valmistautuneita Rainereita vastaan?

Itse ottelu lähti varsin terävästi liikkeelle, kun Raineritkin olivat valinneet taktiikakseen korkean prässipelaamisen viime vuoden finaalin sumppupuolustuksesta poiketen. Valkoiset onnistuivat kuitenkin saamaan ottelulle varsin maukkaan alun, kun Hakki keskitti oikealta laidalta ja maalin edustalle syöksynyt Ipe ohjasi pallon lähietäisyydeltä toivalalaisten maaliin. Se oli kyllä tärkeä maali. Avausmaalin jälkeen myös Rainerit onnistuivat luomaan painetta Valkoisten päähän, mutta laukaukset kohti Robsonin vartioimaa maalia lähtivät yleensä varsin kaukaa. Yksi näistä kudeista oli kuitenkin tuottaa tulosta, kun Rainerien alimpana miehenä pelannut Mertsi tykitti puolesta kentästä uskomattoman kanuunan, joka näytti vääjäämättä painuvan Valkoisten maalin yläkulmaan. Valkoisten helpotukseksi pallo kimposikin kahden tolpan kautta takaisin kentälle ja näin Valkoiset selvisivät tilanteesta säikähdyksellä.

Hetki tästä Hakki vapautti Patun vauhtiin, mies nousi elegantisti Rainerien keskikentän läpi ja kisutteli pallon erittäin kauniisti ohi Rainereiden alimman pelaajan. Se oli kyllä tyylikäs ja erittäin tärkeä maali. Pienestä se oli kiinni, ettei tilanne olisi ollut tasan ja ottelun henki olisi muuttunut aivan täysin, mutta nyt Valkoisten oli onnistunut päästä varsin vakuuttavan tuntuiseen kahden maalin johtoon. Ottelun loppuhetkillä komean ottelun pelannut Hakki kruunasi aamunsa täräyttämällä viimeisen niitin Rainereiden arkkuun. 3-0, kädet ilmaan ja seuraavaa jatkokierrosta kohti. Hietalantien Rainers oli lyöty!

Seuraavassa, toisen jatkokierroksen ottelussa Valkoiset saivat vastaansa uuden tuttavuuden, eli Scohon. Edellisen ottelun päättäväinen lataus oli ainakin hetkellisesti kadonnut Valkoisista ja niinpä ottelusta muodostui ennakkoarvioita tasaväkisempi. Valkoiset onnistuivat kyllä luomaan useitakin maukkaita maalipaikkoja Scohon päätyyn, mutta heikko viimeistely ja Scohon alimman pelaajan hienot torjunnat pitivät numerot pitkään nollissa. Lopulta Ipen onnistui iskeä Valkoisten vapauttava avausmaali, kun mies sivalsi pienestä kulmasta pallon Scohon maalin etukulmaan Bebeton esityöstä. Helpottavaa toista maalia Valkoiset eivät tämänkään jälkeen onnistuneet luomaan, kovasta painostuksestakaan huolimatta. Myös Scoho onnistui luomaan ottelun loppuhetkillä Valkoisten päätyyn melkoisen paineen ja kävipä se pallo pariinkin otteeseen Valkoisten maaliraudoissa, mutta Valkoisten maali säilyi osin onnellakin koskemattomana ottelussa. Enempää maaleja tässä kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa ei nähtykään, joten Valkoiset jatkoivat matkaansa kolmannelle jatkokierrokselle 1-0 voitto takataskussaan.

Taaskaan ei ollut suuremmin aikaa levätä, kun seuraavan ottelun alkuun oli vajaat kaksi tuntia. Sunnuntai ja sen jatkopelit olivat armottomat Valkoisille ja ainakin itse aloin tuntea kuinka energiavarastot alkoivat huveta kehostani. Vielä olisi kestettävä kolmen pelin verran. Kunpa bensa kestäisi. Ei auttanut, kuin tankata alakerran kioskista leipää ja hedelmiä sisuksiin ja toivoa, että voimavarat riittävät loppuun asti. Kolmannella jatkokierroksella Valkoisten vastaan asettui tuoreita jalkoja, kun jo pillimehuviikonloppuna tiensä jatkopeleihin raivannut Peltimäen Dynamo asteli ykköskentälle mittaamaan Valkoisten iskukyvyn. Ottelun ensisekunnit aiheuttivat Valkoisille sydämentykytyksiä, kun Robson syötti pahan harhasyötön, jonka seurauksena rautavaaralaiset pääsivät kahdestaan yrittämään maalintekoa miestä vastaan. Herra, kuitenkin paikkasi tilanteen oivallisella torjunnalla ja Valkoisten maali pysyi jatkopeleissä yhä koskemattomana. Hiljalleen ote alkoi siirtyä rautavaaralaisten päähän ja lopulta paine tuotti tulosta, kun M iski pallon lähietäisyydeltä Dynamon maaliin, Ipen sivuverkosta avopaikkaan kimmonneen laukauksen päätteeksi. Kauaa ei tarvinnut seuraavaa maalia odotella, kun hyvän pallonriiston tehnyt Pali vapautti M:n taas maalipaikkaan ja mies sijoitti pallon varmasti Dynamon maalin kattoon puolittaisesta läpiajostaan. Tämän jälkeen Valkoisten omassa päässä nähtiin erikoinen sattumusten summa. Alimpana miehenä vailla painetta ollut Robson haki helppoa syöttöä Hakin jalkaan, mutta aina paha tukijalka pääsi tällä kertaa yllättämään miehen ja pallo lipui syötön seurauksena vain pari metriä eteenpäin. Onneksi paikalle ennätti ensimmäisenä Hakki, ja M ennätti myös juosta vartioimaan Valkoisten tyhjänä ammottanutta maalia. Hakki päätti kuitenkin osallistua Robsonin tavoin hassuttelukerhoon ja suojasi palloa aikansa maalinedustalla, jonka seurauksena Dynamon innokas prässääjä pääsi kiertämään Sukkulavenuksen ja sijoittamaan pallon Valkoisten maaliin. Varsinkin M riemastui maalista sen verran pahasti, että antoi tulikivenkatkuisen palautteen Valkoisten alakerran viimeiselle lukolle Robsonille. Tämä taisi tehdä asiasta omat johtopäätöksensä, mutta palataanpa niihin myöhemmin tässä tarinassa.

Maalin päähän nousseet rautavaaralaiset eivät ottelussa saaneet kuitenkaan kovinkaan kummoista kirivaihdetta aikaiseksi ja seuraavaksi oli jälleen Valkoisen Baletin aika pyöriä Dynamon kenttäpäädyssä. Hyökkäyksen ylimpänä piikkinä pelannut Essi onnistui riistämään pallon puolessa kentässä vastustajan alimmalta pelaajalta ja sijoitti pallon varmasti rautavaaralaisten tyhjään maaliin. Pari minuuttia tästä ja mies toisti temppunsa ja siirsi Valkoiset jo varsin turvallisen tuntuiseen kolmen maalin johtoon. Tehokkaalla tuulella ollut Vartialan Zidane tarjoili ottelun loppuhetkillä myös mukavat maalipaikat Atilla ja M:lle, jotka latoivat tulostaululle Valkoisten varsin selvät voittolukemat 1-6. Näin Valkoiset olivat onnistuneet selvittämään tiensä turnauksen välieriin 11. vuotta putkeen. Komea saavutus.

Seuraavaksi oli vuorossa aina yhtä jännittävä välieräparien arvonta. Ensimmäiseen välieräpariin arvottiin vastakkain KV Kings ja Joen Pojat ja Valkoiset olivat kohtaava omassa välieräkamppailussaan venäläisen Alliancen. Ottelu haisi maukkaalle revanssin paikalle, sillä olihan Valkoisten viimeisin tappio kaikki turnaukset mukaan lukien tapahtunut, juuri Alliancea vastaan, vuonna 2014 karmean tuomarivirheen seurauksena. Nyt oli aika laittaa kaikki peliin ja korjata vääryydet. Taaskaan ei ollut suuremmin aikaa levätä vaan pienen katsomossa istumisen jälkeen Valkoiset astelivat keskimmäiselle kentälle kohtaamaan venäläiset vastustajansa.

Vaikka Valkoisten voimat näyttivät ottelu ottelulta hiipuvan. Näytti, että nyt jokainen laittoi kaiken peliin. Ottelu alkoi sähköisesti ja Valkoiset vyöryttivät hyökkäyksiä varsin mukavaan tahtiin Alliancen päätyyn. Ottelu näytti olevan hallussamme. Lopulta Bebeto onnistui taistelemaan maalinedustalla itsensä vapaaseen paikkaan, mutta vastustajan alin pelaaja onnistui torjumaan laukauksen. Irtopallo jäi pyörimään maaliviivan tuntumaan vastustajan alimman pelaajan jo istuessa maassa. Rönkön pojat syöksyivät kahdestaan irtopallon kimppuun, mutta Alliancen alimmainen palaaja torjui pallon kädellään väljemmille vesille. Ottelun tuomarina toiminut Juuan poika Nevalainen ei tätä kuitenkaan huomannut ja niinpä Alliance selvisi, kuin koira veräjästä halpamaisesta tempustaan. Ikävät muistot neljän vuoden takaisesta välierätappiosta palasivat hetkellisesti mieleeni, mutten antanut niille ajatuksille valtaa. Nyt oli tsempattava yhä kovemmin. Seuraavaksi piikkinä vastustajan lihassa pörrännyt Bebeto onnistui hankkimaan hyvän suojauspelin tuloksena Valkoisille vapaapotkun erittäin hyvältä etäisyydeltä Alliancen maalista. Pallon taakse asteli itsevarmoin askelin M, joka latasikin pallon erittäin tarkasti Alliancen maalin alakulmaan. Hetki tuntui huumaavalle. Nyt olimme lähellä. Maalin jälkeen voimavarat joukkueellamme alkoivat selvästi huveta ja valuimmekin puolustusasemiin Alliancen pyörittäessä peliä. Vastustaja hieroi ja kierrätti palloa Valkoisten kenttäpäädyssä, mutta aina laukaisupaikkaan päästyään Alliancen pojat saivat huomata, ettei heillä ollut tässä ottelussa Valkoisten maalille asti mitään asiaa. Nyt yhtenäinen Valkoinen perhe taisteli erittäin suurella sydämellä syöksyen laukausten eteen ja taistellen jokaisesta irtopallosta viimeiseen asti. Pakko sanoa, että nautin kokemastani ja näkemästäni. Asenne oli niin sanotusti tapissaan. Vääjäämättä minuutit alkoivat raksuttaa kellossa Valkoisten hyväksi ja Alliance joutui nostamaan riskillä lisää pelaajia hyökkäykseen. Lopulta se kostautui, kun Valkoiset saivat vapaapotkun oman puolustuspään kulmauksesta. Sukka-Tase lähetti vapaapotkusta pitkin syötön toisessa laidassa vapaana olleelle Ipelle, joka yllättikin kaikki ja nikkasi pallon puolesta kentästä voimapuskullaan Alliancen tyhjään maaliin. Siinä olivat, niin Valkoiset, kuin Alliancenkin pojat ihmeissään mitä oli juuri tapahtunut, mutta Ipe tyytyi maltillisesti toteamaan, että: ”Onhan näitä tehty ennenkin.” Siihen loppui Alliancen pyristelyt ja Valkoiset etenivät 10. kertaa historiansa aikana turnauksen finaaliin. Enää oli jäljellä viimeinen kamppailu.

Toisesta välierästä tiensä finaaliin onnistui selvittämään Joen Pojat, joka koostui Joensuun ja ilmeisesti Sortavalan alueen venäläisistä jalkapalloilijoista. Ennen ottelua turnauksen suurjohtaja Ojala kutsui minut luokseen ja halusi selvittää oliko Valkoisilla puhtaat jauhot pussissa turnauksessa. Ilkeät kielet katsomosta olivat väittäneet, että mahdollisesti jotkut Valkoisten LiPan pelaajista olisivat pelanneet kauden aikana myös pelejä Kolmosessa, Kurkimäen Kisan riveissä. Tässä vaiheessa tarinaa pakko ilmoittaa, että kylläpä sieltä tietyiltä katsomon penkeiltä taisi hieman kateus haista Valkoisten dynastiaa kohtaan, mutta jos se Valkoisten pelaajien seuratilanne nyt harmitukseen asti kiinnosti, niin eikä se olisi netistä ollut helppo selvittää, missä ne miehet olivat palloilleet. Niin ja siis selvyydeksi vielä, että ei paljon Valkoisten ukkoja Kurkimäellä pelaaminen, saati yhteisissä säännöissä huijaaminen kiinnosta. Piste.

Saavuimme viimeistä kertaa ottamaan alkulämpöjä vapaana olleelle Granon kentälle. Olimme olleet aikaisemminkin tässä pisteessä, joten tiesimme mitä piti tehdä. Väsymys alkoi olla infernaalinen, mutta uskoin vastustajan pelaajien tilanteen olleen lähes samankaltainen. Nyt merkitsi tahto. Tahto voittamiseen. Tahto olla parempi. Tahto seista voittajana juoksuradalle. Tahto nostaa sinkkisanko kohti Hallin kirkkaita värivaloja. Oli aika mennä kentälle ja laittaa viimeisen kerran aivan kaikki peliin. Kokoonnuimme vielä kerran rinkiin ennen ottelun alkua ja valoimme uskoa toisiimme. Yhdessä me kyllä pystyttäisiin siihen. ”YY-KAA-KOO GULLI!” Kajahti ilmoille kovempaa, kuin kertaakaan turnauksen aikana ja olimme valmiit aloittamaan kamppailun. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun erittäin varovaisella taktiikalla, koska enää ei ollut varaa virheisiin. Tunsin sisälläni, että koko Peijjaisviikonloput tiivistyivät tähän finaaliin. Kruunu, kaksi viikonloppua kestäneelle työlle oli lähellä, enää se oli vain napattava. Maalipaikoilla ei kumpikaan joukkue ottelussa juhlinut. Joen Pojat onnistuivat välillä luomaan tilanteita Valkoisten päätyyn, mutta Robson oli Peltimäen Dynamo ottelussa saamansa palautteen jälkeen muurannut maalinsa ja asenteensa sellaiseen kuntoon, ettei sinne olisi saanut palloa kannettua vaikka olisi kuinka halunnut. Mies niin sanotusti seisoi päällään. Kerran vastustaja pääsi komealla nostollaan kokeilemaan Valkoisten maalin ristikon kestävyyttä, mutta siitä oli vielä pitkä matka siihen, että palloa olisi alettu poimimaan Valkoisten maalista. Toisessa päässä Patu kolisteli vastustajan maalin tolppaa matalan sijoituksen päätteeksi, mutta Joen Pojat selvisivät Valkoisten maalipaikoista vailla takaiskuja. Pelikello alkoi vääjäämättä kääntyä loppusuoralleen ja aloin jo miettiä mahdollista jatkoaikaa. Se alkoi olla varmasti lähellä. Sitten iski Valkoinen Baletti ja ketkäpä muutkaan olisivat häärineet mestaruuden ratkaisumiehinä, kuin Umpihankifutiksen MM-finaalinkin ratkaissut tutkapari Mamadou ja Vartialan ZZ-Top. Valkoiset painoivat pelin vielä kerran Joen Poikien päätyyn, ja Maman onnistui jatkaa pallo maalin edustalla täysin vapaana olleelle Essille. Essi kiitti ja kumarsi ja siirsi pallon synnynnäisen maalintekijän luontaisella varmuudella ohi Joen Poikien alimman pelaajan. Jumalauta, se maali tuntui hyvältä. Vastustaja ei enää loppuhetkillä syntyneen maalin jälkeen onnistunut luomaan minkäänlaista painetta Valkoisten maalille, joten kun tuomari Nevalainen puhalsi ottelun päättyneeksi, olo oli väsynyt, mutta euforinen. Me tehtiin se taas. Yhdessä. Kyllä se tuntui hyvältä ja jos joku luulee, että tähän voittamiseen kyllästyy, niin on kyllä täysin väärässä. Ei tähän kyllästy, ei sitten millään.

Saavuimme satasen suoralle tutuin fiiliksin ja numero yhdeksän kohosi pian Ipen vahvoille käsivarsille. Mahtavan turnauksen ja voitetun finaalin hetkellä Valkoiset muistivat myös turnauksen suurjohtaja Ojalaa pienin lahjuksin, koska herra jäi eläkkeelle roolistaan Peijjaisissa ja sitten keväällä myös Itä-Suomen piirin toimistolta. Pakko vielä laittaa tätäkin kautta kiitokset Pekalle. Kiitos. Olet ainakin minulle sellainen osa Peijjaisia, jonka toivoisin aina olevan paikalla, kun pelien kuninkaat pyörähtävät käyntiin. Leppoisia eläkepäiviä King-Pekka!

Siinä ne sitten olivat, Jalakapallo Peijjaiset 2018. Olihan ne raskaat viikonloput, mutta hetkeäkään en kyllä vaihtaisi. Omaa sydäntä lämmitti erityisesti se asenne sunnuntain otteluissa, kun jokainen Valkoisten pelaaja laittoi kaikkensa peliin. Miten Tase noin jälkeenpäin ajatellen, oliko se tiiveys nyt puolustussuuntaan kohdillaan? Suunnattoman suuret kiitokset vielä rakkaat. Yhdessä me pystyttiin siihen! Tähän päättyy tämän vuoden Peijjaistarina, joten enää on aika lausua se viimeinen ja tärkein asia, eli: ”Ens vuonna uudestaan jätkät!”

– M –

Peijjaisten otteluohjelmat.

Harrastesarja lohko 5. tuloksia:

KuPa - Kuopion Riento 3-0
Kuopion Riento - Mertsin Enkelit 0-8
Mertsin Enkelit - KuPa 1-1

FC GulliGiäryle - Mertsin Enkelit 2-0
Maalit: Iiro Heikkinen rp., Mikko Hämäläinen

FC GulliGiäryle - KuPa 2-2
Maalit: Eetu Koponen, Simo Sirviö

Kuopion Riento - FC GulliGiäryle 1-4
Maalit: Esa-Pekka Vartiainen 2, Eetu Koponen, Pauli Savenius

Alkulohkon sijoitukset:

1. FC GulliGiäryle
2. KuPa
3. Mertsin Enkelit
4. Kuopion Riento

1. Cup-kierros:

BK BÖK - Peltimäen Dynamo 0-4

FC Epelit - joupet.com 5-1

FC Kultajuna - Mukira 0-3

FC Fradi - AFG-Ole 2-1 ja.

FC GulliGiäryle - Hietalantien Rainers 3-0
Maalit: Iiro Heikkinen, Patrik Turunen, Toni Hakkarainen

Joen Pojat - KuPa 2-1

Scoho - FC Nameless 6-3

JalakapalloFC - Ac Kylän Poijjaat 6-2

2. Cup-kierros:

Peltimäen Dynamo - Mukira 3-0

FC Epelit - FC Fradi 4-3 ja.

Alliance - RS Rehelliset 4-1

Team Äkkihoppu - Kurvin Vauhti 4-2

Ollin Poppoo - Dynamo Petroskoi 1-2 ja.

Joukolankadun Jyssäys - KV Kings 1-2 ja.

FC GulliGiäryle - Scoho 1-0
Maali: Iiro Heikkinen

Joen Pojat - JalakapalloFC 10-2

3. Cup-kierros:

Alliance - Dynamo Petroskoi 2-1

Team Äkkihoppu - KV Kings 2-3

Peltimäen Dynamo - FC GulliGiäryle 1-6
Maalit: Simo Sirviö 3, Esa-Pekka Vartiainen 2, Eetu Koponen

FC Epelit - Joen Pojat 0-1 ja.

Välierät:

KV Kings - Joen Pojat 0-1

FC GulliGiäryle - Alliance 2-0
Maalit: Simo Sirviö, Iiro Heikkinen

Finaali:

Joen Pojat - FC GulliGiäryle 0-1
Maali: Esa-Pekka Vartiainen

GG:n sisäinen maalipörssi: