Ennen kuin pääsemme edes tämän vuoden Peijjaistarinaan kiinni on paljastettava, että ennen tarinan kirjoittamisen aloittamista, keräsin rutkasti henkisiä voimavaroja ja luin muistin virkistykseksi viime vuoden tarinan. Vaikka itse sanonkin, se oli varmasti yksi parhaista kirjoituksistani. Itse saan siitä tarinan tunteesta helposti kiinni ja huolestuttavaahan se toki olisikin, jos en saisi. Minun tuntemuksianihan siinä vahvasti pohditaan. Tämän tarinan kirjoittaminen on mielestäni joka kerta äärimmäisen raskas, mutta kiehtovan mielenkiintoinen projekti. Se on vähän, kuin jalkapallo-ottelu ennakkoon tuntematonta vastustajaa vastaan. Koskaan ei tiedä etukäteen mitä sieltä on tulossa vastaan, vaikka asiasta saattaisikin olla jonkunlainen ennakkoaavistus sisuskaluissa. Lähden ja lähdetään siis yllättämään itsemme ja katsomaan kuinka tarinamme tällä kertaa etenee.

Edellisen vuoden Peijjaiset olivat menneet Valkoisten ja itse tapahtuman kannalta melkoisessa melankoliassa. Järjestelyt tapahtumaa kohtaan olivat olleet kiltisti sanottuna luokkaa mennään sieltä mistä rima on matalimmillaan, eikä ne pelit olleet joukkueellammekaan sujuneet juuri sen kummoisemmin, kun olimme pudonneet jo puolivälierävaiheessa ulos turnauksesta juoksuvoimaisten nuorukaisten käsittelyssä. Kyllähän niistä peleistä hyviä tarinoita jäi taas muisteltavaksi, mutta rehellisesti sanottuna ei siellä allekirjoittaneen, tai monen muunkaan, konehuoneessa päässyt moottori juurikaan kehräämään innostuksesta ja euforiasta tapahtumaa kohtaan.

Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin. Alkuvuoden aikana turnauksen järjestämisestä otti vastuuta uudet tahot Jouni Pitkäsen johdolla. Jouni teki sen mitä edellinen järjestäjä ei ollut ollut kiinnostunut tekemään, eli kysyi kehitysehdotuksia tapahtumaan henkilöiltä, jotka siellä ovat viime vuosina aikaa runsaasti viettäneet. Itsekin taisin kuulua tähän sisäpiiriin ja tuntuihan se mukavalta, kun niitä ajatuksia sai esittää turnauksen kehittämisen suhteen. Kaikki kunnia tässä vaiheessa tarinaa Jounille, että hän sai kyllä kesän ja syksyn aikana taustajoukkojensa kanssa rakennettua hyvää pöhinää Peijjaisten ympärille, niin futisyhteisössä, kuin sosiaalisessa mediassakin. Ja olihan sitä lopputulemaa sitten mukava päästä katsomaan ja huomata, että kyllä siellä näkyi myös niitä asioita mitä olin itse nostanut esille yhteisissä keskusteluissa. Sen myötä uskon, että myös muitakin on kuunneltu, kuinka saamme yhdessä rakennettua hienon ja ennen kaikkea yhteisöllisen tapahtuman. Nämä pienet asiat saivat ainakin allekirjoittaneen Peijjaisfiiliksen nousemaan syksyn aikana varsin mukaviin sfääreihin, jota ei ollut kyllä useampaan vuoteen päässyt tapahtumaan. Nenässäni haisi positiiviset muutoksen tuulet ja hyvä niin.

Valkoisten joukkue ja iskukyky kauden päätapahtumaan näytti vaihtelevalta, kuten yleensäkin näillä vuosilla. Kauden aikana nappulat olivat vetäneet jalkaansa vain neljä pelaajaa, jotka olivat; Kolmosen Kingsin ikisoturi Bebeto, Nelosen Kurkimäkeen liitosalueen yhdistelmäsikermästä muuttanut Isä-Hakkarainen, sekä pelikentille vuoden tauon jälkeen palanneet Ati ja M, jotka olivat edustaneet kauden aikana Puijon Palloa Vitosessa. Ohut oli siis kokoonpano aktiivipalloilijoista, mutta näillä oli pärjättävä. Lisäksi joukkueen ympärillä leijaili pienimuotoisia loukkaantumishuolia, kun Essi oli joutunut jättämään koko pelikauden välistä loukattuaan polvensa Kingsin futsalpeleissä ja Ipe onnistui murtamaan ukkovarpaansa epäonnisesti sählypeleissä syksyn aikana. Voidaankin sanoa, että valmistautuminen turnaukseen ei ollut sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla muilla pelaajilla, kuin Tonzalla, joka lähettikin valmennusjohdolle valmistavan harjoitusohjelmansa ihmeteltäväksi. Siinä oli kaverilla ainakin tuplahaukat kunnossa. Tässä vaiheessa tarinaa oli turha edes alkaa arvella muun joukkueen pelikuntoa. Arveluttava. Sitä se oli. Kaikille kunnossa oleville oli selvästi peliaikaa tarjolla. Pål Tyldum oli tosin näyttänyt sosiaalisen median kuvien mukaan, eläneen vuoden ajan melko puritaanisesti. Posket olivat lommolla kuvassa, jos toisessakin. Olikohan mies ajanut Karjalan kunnailla itsensä ajokoiramaiseen kuntoon. Ehkäpä?

Itse turnauksessa Valkoiset arvottiin Harrastesarjassa lohkoon B, jossa vastaan tulivat asettumaan AC Barcan pelaajista pääosin koostunut Team Hutiukot, Rypysuon nuoret uroot, eli FC Rypäri sekä varkautelainen Däyddä Oludda. Etukäteisarvioissa Valkoisia povattiin lohkon kärkeen, nuorekkaan Rypärin noustessa esiin tiukimpana haastajana. Jatkopaikka turnauksen Cup-kierroksille oli tarjolla vain yhdelle joukkueelle, koska tämänkin vuoden turnaus oli jouduttu typistämään yhdelle viikonlopulle. Tänäkään vuonna ei ollut tarjolla siis pillimehuviikonloppua, mutta ehkä vielä joskus. Tai voihan se olla, että joskus vuosikymmenten päästä muistellaan, että muistatteko kun Peijjaiset kestivät joskus kaksi viikonloppua? Ja jonnet ei sitten muista. No kaikkein tärkeintä, että tapahtuma päästään järjestämään. Oli se sitten yhtenä tai kahtena viikonloppuna ja uskoisin, että ainakin useammat kotijoukot ovat tyytyväisiä, kun tämä tapahtuma kestää vain sen yhden ja pitkän viikonlopun.

Alkava talvi ja viimeiset viikot ennen Peijjaisia sujuivat nopeasti. Kokoonpano oli kaventunut varsinkin hyökkäyspäästä ikävällä tavalla, kun Bebetokin oli innostunut varamaan itselleen lomamatkan Teneriffalle kauden päätapahtuman ajaksi. Arveluttavaa toimintaa, etten sanoisi. Vaatisin Kapteeni Koposelta kovempia rangaistustoimia tällaisten tapausten varalle. Pikkuisen jäi itselle vielä arvoitukseksi, painettiinko tämä asia villaisella vai onkohan tällä vehreällä Kapteenilla vielä joku pieni kielitornado takataskussaan Petterin varalle? Se jää nähtäväksi.

Joukkueen kaventuessa vuosi vuodelta olen huomannut, että melkein joka vuosi löytyy kyselijöitä, jotka olisivat valmiina liittymään mukaan Valkoisten joukkueeseen. Onhan se imartelevaa. Uusille kyselijöille tiedoksi, että mahdolliset uudet pelaajat joukkueeseen valitaan Valkoisten pelaajien lapsista, eli Good Game Akatemiasta. Liittymisrajoitukset ovat siis melko suuret, mutta jonkunnäköisellä adoptiolla tuo voisi toki olla mahdollista. Arveluttavat tai ikävät persoonat voivat silti jättää hakemuksensa leimaamatta. Tähän seuraan ei pääse, kuin hyvätapaisia ihmisiä. Minulta voi kysellä kuitenkin vaikka privaattiviestillä joukkueemme pelaajia, jotka olisivat valmiita ottamaan kotiinsa uusia perheenjäseniä.

Lopulta koitti se kauan odotettu perjantai, jolloin oli aika pelata. Saavuin hallin happipitoiseen suoraan töistä ja kyllähän se hienolle tuntui vuoden tauon jälkeen avata se ovi kohti viikonlopun seikkailuja. Siinä on kyllä jotakin kihelmöivällä tavalla siistiä saapua sinne hallille ensimmäistä kertaa turnauksen aikana. Ensimmäiset tutut tulevat vastaan jo todennäköisesti ulko-ovilla ja siinäpä sitä hyvän päivän ja mielen tuttuja riittääkin sitten koko viikonlopun ajalle ja se on ainakin itselleni yksi tärkeimmistä asioista näiden pelien kuninkaiden ajaksi. Rupattelu ja kuulumisten vaihtaminen ihmisten kanssa siis.

Hiljalleen alkoi pieni, mutta sitkeä joukkueemme olla saapunut hallille ja oli aika aloittaa lämmittelyt. Mukavastihan se pallo pysyi ukoilla koukussa ja kaikki alkoi vaikuttaa melko valmiilta ensimmäistä ottelua silmällä pitäen. Ensimmäisessä ottelussa Valkoiset olivat nostaneet Good Game Akatemiasta mukaan kaksi pelaajaa, jotka olivat alkuvuodesta Valkoisissa ensimmäiset pelinsä pelannut Adalia sekä uutena tulokkaana Isä-Hakkaraisen kupeiden hedelmä Max, joka oli tuleva debytoimaan Valkoisten historian nuorimpana pelaajana, jykevässä 9-vuoden iässä. Olihan siinä, jotain elämää suurempaa, kun sitä järjellä ajattelee. Oikeasti olimme ihan lapsia, kun perustimme tämän joukkueen vuosikymmenet takaperin ja nyt siellä kentällä vilisee jo meidän jälkikasvuamme. Onhan tämä jotain suurempaa, kuin yksi Peijjaisjoukkue. Yhteisö. Legendaarinen sellainen, mutta ei ylimielisellä tavalla, vaan ylpeällä.

Sitten oli aika mennä. Omat jalat ja pääkoppa tuntuivat ainakin varsin hyvälle. Omalla tekemisellä voitto olisi varmasti otettavissa. Luottamus siihen oli vahva. Ottelu alkoikin Valkoisten pallon hallinnalla eikä aikaakaan, kun sopivasti loukkaantumisistaan Peijjaisiin toipunut Ipe pääsi avaamaan Valkoisten maalihanat turnauksessa. Pientä kimmoketta siinä maalissa oli toki mukana, mutta kaikki lasketaan. Nyrkit kohti hallin kattoa ja siitä se Neulamäen Jordan Letskov sai mukavasti syttyjä pelaamiseensa. Seuraavaa maalia ei tarvinnut pitkään odotella vaan pienen painostusjakson jälkeen Patu pelasi itsensä kauniin seinäpelin päätteeksi maalipaikkaan ja sijoitti pallon takuuvarmasti maalin alakulmaan.

Ottelu pyöri pääosin vastustajan päädyssä ja hyvä niin, sillä otteluun palkkaamani valokuvaaja Teemu, oli asettunut asemiin vastustajan maalin takana olleeseen verkon kulmaukseen. Sieltä mies antoikin kameransa laulaa useaan otteeseen ja kylläpä se lauloikin mukavaa kieltä. Sellaista jälkeä oli mukava päästä lisäämään Valkoisten sosiaaliseen mediaan, joten tässä vaiheessa tarinaa vielä suuret kiitokset Teemulle, joka siis toimii mediavastaavana myös Palloseuran 2012-syntyneiden tyttöjen joukkueessa. Upeaa jälkeä.

Myös junioriosasto suoriutui omasta roolistaan ottelussa puhtain paperein. Nuoret toivat hyvää intoa prässipelaamiseen ja uskalsivat pitää rohkeasti palloa hallussa. Valkoisten tulevaisuus lepää siis turvallisissa käsissä tai jaloissa, jos nyt tarkkoja ollaan. Sitä paitsi onhan se tärkeää oppia käyttämään niitä molempia, kuten Setä Savenius voi sitten kokemuksen syvällä rintaäänellä, joku kaunis päivä nuorille kertoa tai demonstroida.

Palataan nyt kuitenkin nopeasti tähän tarinaan ja nuorukaisten debyyttiin. Kyllähän siellä molemmille, niin Maxille kuin Adaliallekin aukesi pari kelpo maalipaikkaa venyttää verkkoa, mutta tällä kertaa laukaukset jäivät vielä suutareiksi. Kokonaisuudessaan kuitenkin hieno Peijjaisdebyytti molemmilta nuorukaisilta, jota oli kyllä ilo katsoa. Isot kiitokset tässä vaiheessa tarinaa myös vastustajille, jotka pelasivat erittäin siististi nuorukaisia ja myös meitä vanhuksia vastaan. Hallin happipitoisessa leijaili mukavaa kunnioitusta kaikkia pelaajia kohtaan. Siitä tämä tapahtuma on kyllä tehty.

Nuorukaisten vielä harjoitellessa maalintekoa Valkoisten historian armottomin maalintekijä M, ei harjoitellut, vaan sijoitti Iiron tarjoilusta jälleen yhden maalin harjoituspäiväkirjansa täytteeksi. Tämä mies kyllä piti maalien tekemisestä. Ottelun viimeisestä muisteltavasta suorituksesta ja tilastomerkinnästä vastasi Pali, joka haki myös kamppailun viime hetkillä nälkäisesti turnauksen avausmaaliaan. Hyökkäykseen toisesta aallosta noussut Tyldum tulitti ankaran nato-ohjuksen oikealla jalalla suoraan vastustajan sokerivasaraan ja puolustajan taipuessa kaksin kerroin tykitti pomppupallosta vasurilla reiden tyhjäksi ja nahkakuulan Team Hutiukkojen maalinperukoille. Siihen oli hyvä päättää tämä rehti kamppailu ja seuraavaksi oli kättelyjen ja pienten neuvottelujen sekä haastatteluiden jälkeen aika jatkaa matkaa kohti Marmadillon Nepalin alppimajaa, jonne Ykkösravuri oli järjestänyt Valkoisille virkistäytymis- ja palautumisillan saunomisen ja kylpytynnyrissä marinoitumisen merkeissä.

Eipä aikaakaan, kun ukot olivat saapuneet alppimajan uumeniin ja oli aika aloittaa palautuminen. Miehistö tankkasi hiilihydraattipitoista ruokaa ja nautti elektrolyyttijuomia, jotta tänä vuonna polttoaine ei pääsisi loppumaan turnauksen ratkaisevilla hetkillä, kuten niin monena vuonna aikaisemmin oli valitettavasti päässyt käymään. Ilta alkoi totutun seesteisissä merkeissä. Kuulumisia vaihdettiin sivistyneesti ja taidettiinpa siinä lomassa, jotain urheilua tuijottaa taikaruudustakin, kunnes Hakki pudotti hieman takellellen ilmoille yllätyksen. Mies vaati ehdotonta hiljaisuutta ja pian porukka pysähtyikin kuuntelemaan mitä miehellä oli sanottavanaan. Paljon en siitä puheesta enää muista, joten tiivistetäänpä tähän ne tärkeimmät: Biisi, Teemu koulusta ja murtumaton.

Jumalauta se oli, kuin ukkosenjumalat olisivat iskeneet vasaralla krapulaista päänuppia. Ei kumarruksia tai krumeluureja vaan reilut neljä minuuttia aitoa tekemisen meininkiä. En edes tiedä mitä tähän enää kirjoittaisin. Laittakaapa itse ämyrit testiin ja volyymit kaakkoon kera Teemun ja antakaapa oma arvionne. Kova. Helvetin kova, etten sanoisi.

Lopulta kello alkoi nousta puolta yötä kohti. Oli ratkaisujen aika. Kotiin vai kaupunkiin? Itselleni tämä valinta ei tuottanut tälläkään kertaa vaikeuksia vaan viskasin pienen kaarroksen ytimessä heittäen Ipen ja Palin kohti keskustan värivalojen sykettä ja jatkoin matkaani Rypysuolle keräämään voimia seuraavan päivän kamppailuihin. Se osoittautui jälleen hyväksi päätökseksi, koska ensimmäinen ottelu ja ilta olivat päässeet rokottamaan Valkoisten miehistöä jo armottomalla kädellä Patun loukkaantuessa ensimmäisessä ottelussa ja parin pelaajan nestetankkauksen mennen hieman ylikunnon ja sitä kautta väsymyksen puolelle. Peliaikaa oli siis taas lauantaina luvassa kovakuntoisille.

Lauantain ensimmäisessä ja alkulohkon toisessa ottelussa Valkoisten vastaan asettui oman ensimmäisen ottelunsa 3-0 voittanut FC Rypäri. Panokset otteluun olivat melko selvät. Voittaja jatkaisi suurella varmuudella pelejään sunnuntain jatkopeleissä ja hävinneelle olisi tarjolla matkalippu kotimatkalle. Punapaitaiset vastustajat aloittivat ottelun varsin vauhdikkaasti ja peli pysyi pitkään tasaisena. Valkoisten onnistui kuitenkin pitämään selvästi nuoremmat vastustajansa poissa vaarallisilta maalintekoalueilta keskittyen itse lähinnä vastahyökkäyksiin. Kesken Valkoisten pallonhallintajakson Töölön Wesan keskikentän metronomi Ruposelle sattui erehdys ja mies menetti pallon alimpana pelaajana Rypärin hyökkääjälle. Tulos oli arvattava ja punaiset pääsivät siirtymään kuskin paikalle ottelussa. Omalla pelillä tämä oli vielä käännettävissä. Pian Valkoiset saivat siirrettyä paineen takaisin Rypärin kenttäpuolelle. Valkoiset onnistuivat saamaan vapaapotkun kentän kulmauksesta, ja M antoi sen nopeasti vastustajien nukkuessa taka-alueelle nousseelle Atille. Kapteenin jämäkkä sisäteräsijoitus järisytti vastustajan maalin yläputkea ja verkkoa ja näin olimme onnistuneet nousemaan tasalukemiin.

Maalin jälkeen ottelu jatkui tasaisena. Juoksuvoimainen vastustaja onnistui tuomaan useasti pallon Valkoisten kenttäpuolelle, mutta kollektiivipuolustuksemme tuntui olevan myrkkyä nuorukaisille. Itse kyttäsin lähinnä sitä hetkeä, kun saisimme pallon ja pääsisimme hyökkäämään vastaan. Lopulta sellainen hetki koitti. Voitimme pallon omalla puoliskolla ja Ipe vapautti minut karkumatkalle kohti vastustajan puolustajaa. Pieni harhautus oikealle puolelle ja samalla lapikkaastani irtosi nautinnollinen sijoitus kohti Rypärin maalin takakulmaa. Sinnehän se kilahti ja kyllä se tuntui mukavalta tällaisessa tiukassa kamppailussa. Maalin jälkeen valuimme jälleen puolustamaan omaa maaliamme. Se oli tunnollista työtä ja pakko sanoa, että nautin kyllä siitä, kun uhrautuva puolustusasenteemme näytti tylsyttävän vastustajan pelihuumorin. Lopulta tuomari vihelsi pelin päättyneeksi ja olimme onnistuneet hankkimaan itsellemme loistavat asetelmat jatkopeleihin etenemisen kannalta.

Muutaman tunnin hallilla vietetyn tauon päätteeksi oli aika kohdata alkulohkon viimeisessä kamppailussa varkautelainen Däyddä Oludda. Asetelmat otteluun olivat varsin selvät. Valkoisille riitti tasapeli jatkopaikan varmistamiseen ja tappiolla onnistuisimme vielä pelaamaan itsemme ulos turnauksesta. Ensiaskeleet ottelussa antoivat selvät viitteet sille, että kyllä ne pelit tulisivat jatkumaan myös sunnuntaina. Mitään ottamatta pois vastustajalta Valkoisten rutiini tuntui vain olevan tällä kertaa heille liikaa. Tahmaisia jalkojaan valitellut Ipe naulasi kahdella maalillaan nopeasti vastustajan toiveet jatkoonpääsyn suhteen, jonka jälkeen ottelu soljui läpi leppoisasti pelaillen. Valkoiset hallitsivat palloa ja ottelua suvereenisti, eikä hyvähenkisen vastustajan onnistunut päästä edes juurikaan maalipaikoille ottelussa. Maaliverkkojen kireyttä pääsivät testaamaan vielä Valkoisten joukkueesta M, Pali, Welu ja Ati, jonka jälkeen tulossarakkeeseen saatiin merkitä Valkoisten melko selvät tennislukemat 6-0.

Näin alkulohko oli saatu taputeltua ja oli aika siirtyä keskustaa ja Kellarin saunatiloja kohti, josta Kapteeni Koponen oli varannut täksi illaksi tilat seurueellemme. Nehän muuten olivatkin varsin komeat puitteet ja niitä katsellessa tuli samalla mietittyä, että melko pitkälle tässä ollaan, jo Dolly'sin lauteilta selvitty. Ei siis mitään pois Dolly'silta siellä tuli kyllä vietettyä useammatkin legendaariset saunaillat, mutta kyllähän nämä Kellarin tilat olivat sitä hieman parempaa Seppälää, jos näin kiltisti arvioisin. Hienot tilat, hienoille ukoille. Joskus viitisen toista vuotta sitten nämä tilat taisivat olla yksi kaunis kevättalvinen ilta kyllä hurjassa kunnossa, kun osa Valkoistenkin pelaajista oli viettämässä Kingsin tulokassaunailtaa kyseisissä tiloissa, mutta ei siitä tässä tarinassa enempää. Hyviä muistoja tai muistoja ainakin, ei ehkä kaikki niin hyviä ainakaan olotilan puolesta, mutta lisätarinat sitten vaikka joskus livenä, jos jotain kiinnostaa. Kalpenee ne Bargain Boozenkin Vaarin viisi shottia ja oksennus tälle tarinalle, mutta jätetään legendat kuitenkin elämään.

Illan aikana alkoi myös tapahtua kummia, kun Valkoisten turnauksen edetessä huvenneet joukot alkoivat saada vahvistuksia. Kansallisen liigan mestareiden valmentajistoon kuulunut Pihkainmäen Pep Guordiola Tase saapui rautaisessa kunnossa saunanlauteille ja vieläkin hurjempia oli tulossa. Neljä pitkää vuotta kateissa ollut Kotkan poika, Jönssi, saapui ilmielävänä Kuopion leveysasteille ja Kellarin idyllisiin saunatiloihin. Mestaruus alkoi tuoksua vahvana nenääni, mutta pidin asian vielä omana tietonani. Jöpöti menisi vastustajista ohi kahdella ensimmäisellä askeleella, vaikka pyörätuolissa. Ensimmäisessä jatkopelissä vastaan asettuva joukkue ei vielä tietäisi mikä heihin tulisi iskemään.

Ilta sujui mukavasti saunoen, biljardia pelaillen ja tietenkin karaokea laulaen. Taisipa siellä ainakin muuan Seppo käydä vetäisemässä Turmion Kätilöiden Teurastajan varsin vahvalla intensiteetillä. Ilta oli kyllä erittäin onnistunut ja tästä oli loistava lähteä valmistautumaan kolmanteen ja viimeiseen Peijjaispäivään. Kaikki oli yhä mahdollista. Itse suuntasin jälleen nössönä kotiin ja omiin vällyihin nukkamaan, isojen poikien jatkaessa iltaansa kaupungin kirkkaiden loisteeseen. Kovakuntoisia poikia ne kyllä on.

Hiljalleen sunnuntainen pakkasen kirkastama aamuaurinko herätteli sälekaihtimien raoista Valkoisten pelaajat viimeisten voimien ponnistusten äärelle. Hallille saavuttuamme selvisi, että ensimmäisessä jatkopelissä vastaamme asettuisi kahden vuoden takainen mestari FC Epelit, jolle Valkoiset putosivat kyseisen vuoden välierässä kultaisella maalilla. Ennen ottelua sain korvanappiini tiedon, että Epelit tulisivat syömään vanhat ja väsyneet Gullit aamupalaksi. Onnea yritykselle. Uskoisin että Rautaniemen Iso-Mela jo itsessään naureskelisi tälle anekdootille.

Tunnelmat ennen ottelua olivat jännittyneet. Tulos tai ulos. Se oli Peijjaissunnuntain armoton laki. Edellisen ottelun päättymisen jälkeen oli Valkoisten aika astella kentälle. Seuraava hetki painui tarkasti allekirjoittaneen selkäytimeen. Epelien päähän saapui mukavan näköinen nippu pelaajia minun asteltua kentälle kahdestaan Adalian kanssa. Adalia katsoi minuun epäuskoisena ja sanoi: "Meidän pelihän alkaa nyt. Missä kaikki muut ovat?" Kävipä siihen samaan hengenvetoon myös ohi kävellyt, edellisen ottelun tuomari, vitsailemaan, että puuttuko teiltä pelaajat. Tuomarin lähdettyä käännyin Adaliaa kohti ja sanoin: "Elä huoli. Kyllä ne sieltä tulee. Aina ne tulee." Ja niinhän ne tulivat. Liinanvalkoisissaan Valkoisten monissa liemissä vuosien ja iltojen aikana marinoidut ukot saapuivat paikalle, kun suuren Hollywood elokuvan eeppisessä taistelukohtauksessa. Oli aika mennä.

Tunnistimme realiteetit ja annoimme pallonhallinnan suosiolla liikkuvammalle vastustajalle keskittyen tarkkaan puolustukseen ja nopeisiin vastahyökkäyksiin. Onnistuimmekin ohjaamaan Epelien hyökkäykset laitoihin, joista maalinteon prosentit olivat kyllä minimaalista luokkaa. Voitettuamme pallon lähdimme nopeasti vastahyökkäyksiin silloin, kun niihin voimia löysimme. Yksi tällainen hyökkäys tuotti tulosta, kun Epelit joutuivat rikkomaan irti päässyttä Ipeä vapaapotkun arvoisesti. M asteli pallo taakse ja alkoi sihtailemaan päättäväisesti laukauksen paikkaa. Pienen neuvottelun jälkeen saimme pelaajat mukaville paikoille, ja M siirsi pallon Kotkan pojalle, joka naulasi pallon vasurillaan Epelien maalin alakulmaan. Olimme vahvoilla. Nyt piti vain pysyä pelisuunnitelmassa. Epelit joutuivat hyökkäämään rohkeammin ja niinhän siinä kävi, että Valkoiset rankaisivat siitä armottomasti. Ipe lähetti Jönssin vastahyökkäykseen. Olihan siinä paikka laittaa pallo jo puolesta kentästä tyhjään maaliin kävelyjalalla, mutta peli-iloa säteillyt Jönssi päätti vielä kertaalleen haastaa yhden vastustajan, kääntää pallon vasurilleen ja sijoittaa nahkakuulan yläkulmaan. Kelpasihan tuo toki noinkin. Oli se kyllä maaginen ukko.

Epelit jatkoivat maalin jälkeen pallonhallintaansa, mutta Valkoisten uhrautuva puolustustaistelu Pål Tyldum viimeisenä lukkonaan onnistui pitämään vastustajan maalisarakkeen nollissa. Ottelun viime hetkillä onnistuttiin luomaan vielä yksi allekirjoittaneen hienoimpiin Peijjaismuistoihin nouseva hetki, kun kesken Epelien painostuksen Tase vapautti Adalian läpiajoon ja tämä naulasi etuyläkulmaan ottelun lopullisen ratkaisun hallin runsaslukuisen yleisön osoittaessa vilpittömästi suosiotaan. Se oli kyllä hieno hetki ja sen poikkeuksellisuutta kuvasi myös viereisen kentän tuomarin välittömästi pelin jälkeen esittämä kysymys: "Mitä teidän pelin loppuhetkillä oikein tapahtui, kun yleisö syttyi tuolla tavalla?" Se oli mainio päätös tälle ottelulle ja Valkoisten taistelulle. Valkoiset osoittautuivat siis turhan sitkeäksi aamupalaksi Epeleille tällä kertaa, mutta pienestä nämä ottelut ovat kiinni. Kiitokset reilusta kamppailusta myös Epeleille.

Enää ei ollut juurikaan aikaa levätä vaan pienten verryttelyjen jälkeen oli jälleen aika pelata. Välierässä Valkoisten vastustajaksi asettui joukkue nimeltä Tyhjä Arpa. Tässä vaiheessa tarinaa tarkka lukija ja tilastoniilo saattaisi muistaa, että joukkueethan kohtasivat edellisen vuoden Peijjaisten jatkopeleissä, mutta mitä vielä. Itsekin ajattelin ennen ottelua näin, mutta pienen vastustajien kanssa käydyn keskustelun jälkeen selvisi, että kyseessä ei ollutkaan sama joukkue. Eipä siinä, varmasti parempi niin. Eipä ainakaan minkäänlaisia ennakkoajatuksia ottelunkulusta päässyt syntymään.

Harmillisesti ennen välieräottelun alkua Jönssin oli jatkettava matkaansa kohti Kotkaa, joka teki kyllä kieltämättä varsin ison loven joukkueen hyökkäysosastoon. Surkuttelut eivät auttaneet. Niillä oli selvittävä, ketä jäljellä oli. Sanoinkin monelle kyselijälle, että häviän mieluummin omien kavereiden ja lasten kanssa, kuin kerään ostojoukkueen, kuten useat joukkueet tuntuvat tekevän. Kukin tavallaan. Tämä on meidän tapamme. Ottelu alkoi kuten edellisetkin tasaiset ottelumme. Pallonhallinta oli niukasti vastustajalla Valkoisten puolustaessa tarkasti. Pitkään ottelu pysyikin tasalukemissa, kunnes Tyhjän Arvan onnistui murtaa Valkoisten puolustuksen komean syöttökuvion päätteeksi ja siirtyä maalin johtoasemaan ottelussa. Jouduimme panostamaan hyökkäämiseen ja prässipelaamiseen ja kuten arvata saattoi tässä vaiheessa pitkää viikonloppua, polttoainevarastot alkoivat uhkaavasti huveta tässä leikissä. Jalat olivat muussia yhdellä, jos toisella viikonlopun aikana taistelleella pelurilla ja vastustaja pääsi siirtymään pian jo uhkaavalta tuntuvaan kahden maalin johtoasemaan. Tässäkö tämä nyt sitten oli?

Valkoiset eivät kuitenkaan antaneet periksi vaan luottivat omaan peliinsä ja taktiikkaansa. Paine saatiin ottelun viime hetkillä väkisin vastustajan kenttäpäätyyn ja Ipe lähetti vasemmasta laidasta grogilasin korkuisen syötön takatolpalle, josta Adalia onnistui tuomaan Valkoiset maalinpäähän ottelussa. Heti maalin jälkeen pääsimme hyökkäämään uudestaan ja Iirolle avautui paikka tasoittaa ottelu maalin edustalta. Pusku suuntautui Valkoisten epäonneksi kuitenkin niukasti ohi vastustajan maalin ja Tyhjä Arpa selvisi säikähdyksellä. Se oli viimeinen ja paras paikkamme tasoittaa ottelu. Tuomari puhalsi pelin päättyneeksi ja siinä ne sitten olivat meidän osaltamme. Jalakapallo Peijjaiset vuosimallia 2023 siis. Ne olivat kyllä olleet hyvät kinkerit. Meillä oli kyllä kaikkea mukavaa. Paljon enempää en näiltä peleiltä olisi kyllä edes pystynyt toivomaan. Toki se sanko olisi kruunannut koko viikonlopun, mutta sain kyllä taas ainakin yhtä paljon hyvää takaisin, kuin annoin.

Lopulta Tyhjän Arvan onnistui voittaa Harrastesarjan finaalissa Ollin Poppoo rangaistuspotkukilpailun päätteeksi lukemin 1-2. Lähellä me oltiin ja se antaa kuitenkin taas uskoa tulevaisuuteen. Ensi vuonna meidänkin junnut ovat taas vuoden taitavampia ja kyllähän tässä on taas itsekin pyrittävä pitämään omasta kunnosta huolta, ettei tuolla tavalla pääse polttoaine loppumaan kesken turnauksen. Ja mitä tulee niihin Kapteeni Koposen antamiin rangaistuksiin, niin minä sain jo niistä yhden osan kärsiä joululomallani, jonka olin varannut lepäämiseen ja voimien keräämiseen. Toisin kuitenkin kävi. Kapteeni pakotti minut aamulenkille Puijon armottomiin nousuihin heti aamusta. Olin kuulemma ollut surkeassa kunnossa Peijjaisissa. Ei se auttanut, kuin lähteä hiihtämään. Kapteeni käskee, kyllä te tiedätte sen leikin. Pääsin kuitenkin kostamaan tuolle äyriäiselle ja heitin Saanan savusaunan lauteilla, niin sanotut ydinpommilöylyt, niskoillemme. Saatiin siinä samalla parempaa kestävyyttä myös saunomiseen.

Tällainen tästä tarinasta sitten lopulta tuli. Muistot ovat lopulta tallessa. Kyllä ainakin minun sisällä sellaisia lämpimiä hykerryksiä herää, kun päädyn muistelemaan tuota kerran vuodessa tapahtuvaa maagista viikonloppua yhdessä rakkaiden kanssa. Enää on viimeisen aika, eli "Ens vuonna uudestaan jätkät!" Sillä niinhän me tehdään. Aina uudestaan ja uudestaan, niin pitkään kun jalka vaan nousee.

Rakkaudella - M -

Harrastesarja lohko B tuloksia:

FC Rypäri - Däyddä Oludda 3-0
Däyddä Oludda - Team Hutiukot 3-2
Team Hutiukot - FC Rypäri 0-4

FC GulliGiäryle - Team Hutiukot 4-0
Maalit: Iiro Heikkinen, Patrik Turunen, Simo Sirviö, Pauli Savenius

FC Rypäri - FC GulliGiäryle 1-2
Maalit: Eetu Koponen, Simo Sirviö

FC GulliGiäryle - Däyddä Oludda 6-0
Maalit: Iiro Heikkinen 2, Simo Sirviö, Pauli Savenius, Veli-Matti Ruponen, Eetu Koponen

Alkulohkon sijoitukset:

1. FC GulliGiäryle
2. FC Rypäri
3. Däyddä Oludda
4. Team Hutiukot

1. Cup-kierros:

Team Äkkihoppu - Ollin Poppoo 1-2

2. Cup-kierros:

FC Tapsa - SpicyVirgins 1-2 rpk.

FC GulliGiäryle - FC Epelit 3-0
Maalit: Samuli Kaivonurmi 2, Adalia Sirviö

FC Tyhjä Arpa - FC Mäytz 5-3

Hietalantien Rainers - Ollin Poppoo 0-2

Välierät:

FC GulliGiäryle - FC Tyhjä Arpa 1-2
Maali: Adalia Sirviö

Ollin Poppoo - SpicyVirgins 1-0

Finaali:

Ollin Poppoo - FC Tyhjä Arpa 1-2 rpk.

GG:n sisäinen maalipörssi: