Tölkki ananaslimonadia ja näppäimistö. Siinä eväät tämän tarinan luomiselle. Aika laihat boolit saattaisi joku todeta, mutta näillä on selvittävä. Toivotaan että itse tarinassa sen valmistuttua olisi enemmän täytettä. Aihioita sellaisella ainakin on olemassa, kun miettii mitä pelien kuninkaissa lopulta tapahtui. Palataan siihen pätkittäin, tarinan edetessä.

Ensin on peruuttava ja muisteltava vähän lähtökohtia kauden päätapahtumaan. Valkoisethan olivat aloittaneet kuluneen vuoden mainiosti voittamalla tammikuussa järjestettävän Ala-Luostan sympaattisen hankifutisturnauksen jo kolmatta kertaa peräjälkeen. Kesällä olimme saaneet järjestettyä varsin vähäisellä osallistumisprosentilla myös seitsemännet olympialaiset, jotka joukkueen ykkösravuri Mamalainen oli onnistunut vakuuttavasti voittamaan. Eihän ne olympialaiset nousseet tähtiloistossaan menneiden vuosien tykitysten tasolle, mutta voittajat jäävät kuitenkin historiaan. Ei mitään pois Mikolta. Nepalin mestari piti koko päivän ajan muita kilpailijoita takataskussaan ja pääsi illan päätteeksi Alppimajansa uumenissa vihdoin kylpemään kauan metsästämänsä olympiakullan kera itse rakentamaansa paljuun. Kyllä siinä olisi useampi Antti Järvinen ollut kateellinen siitä mitä Mami oli onnistunut saavuttamaan. Vielä kerran siis onnittelut Mikolle voitosta. Itse olympialaisista en valitettavasti lähde runoilemaan omaa kisaraporttia, koska ei sieltä nyt varsinaisesti mitään elämää suurempia sankaritekoja päässyt Valkoisten paksuille historian lehdille syntymään. Halutessa kisatunnelmiin pääsee palaamaan seuran sosiaalisen median kanavilta, joten jos kiinnostus heräsi, niin jatkapa tarinan lukemisen jälkeen matkaasi sinne.

Kesän aikana Valkoisten pelaajista osa oli kirmannut yhä vihreällä veralla Peijjaiskuntoa tavoitellen, kun Puijon Pallon riveissä Vitosessa, eli Itä-Suomen mutadivarissa olivat esiintyneet Ati, M ja Bebeto, hieman tasokkaammassa Nelosessa puolestaan Isä-Hakkarainen oli viritellyt konettaan dynaamiseen Peijjaiskuntoon ja olipa kauden lopussa Kolmosesta myös kuulunut kummia, kun Vartialan ZZ-Top oli käynyt Kingsin kahdessa viimeisessä ottelussa piirtämässä nappulakengän kuvionsa kentän pintaan. Siinäpä sitä olikin melkein aloituksen verran ukkoja, jotka ainakin jollain tapaa olivat välttävässä pelikunnossa.

Mutta apua, nyt meinasi päästä unohdus. Kallion Stallion, Jännevirran Paul Scholes, Velibor Kopunovic, Teräsmyyrä. Olin unohtaa hänet. Veli oli käynyt myös ikämiespalloilun perässä Töölön Wesan riveissä ja pursuili valtavaa Peijjaiskuntoa, jos rehellisiä ollaan. Myyrän vuosi. Sehän tämä 2024 oli kiinalaisen kalenterinkin mukaan. Onneksi en unohtanut tätä herraa. Muuten olisi saattanut tulla ilmoille purkaus, rivimiehen sellainen, mutta palataan siihenkin myöhemmin.

Muut ukot olivat pitäneet oman kuntonsa melko pitkälti valmennukselta salassa, pois lukien Ipe, joka lähetteli omia juoksulenkkiselfieitään seuran fysiikkavastaavalle useamman kerran viikossa, kärkkyen paikkaa avauskokoonpanosta. Ottakaapa muut pelaajat mallia Iirosta. Ei ole paljon Jönssin lenkkeilyvideoita tai kuvia päässyt ilmestymään valmennuksen saataville viimeisen vuosikymmenen aikana. Mama tosin herätteli tuttuun rentoon tyyliinsä joukkuehenkeä omalla lenkkivideolla, mutta ei siitä tällä kertaa enempää. Fysiikkavastaavan valmennukselle välittämät viestit enteilivät jymy-yllätystä, joka tulisi iskemään Neulamäen korkeuksista sellaisella voimalla, että vastustajan leukojen loksahtaessa ihmetyksestä sen verran auki, jotta telkkä sopisi sinne tekemään pesänsä.

Myös seuran pelaajahautomossa, eli Good Game Akatemiassa Valkoisten juniorit olivat toki luonnollisesti päässeet kasvamaan korkoa korolle taas vuoden ajan, joten tilanne näytti kaikin puolin lupaavalta, kun kesä oli pikkuhiljaa vaihtunut syksyyn ja hykertävä tunne Peijjaisten vääjäämättömästä läheisyydestä alkoi kalvaa ikääntyneitä sisuskalujani.

Kauden päätapahtumaan Valkoiset ilmoittautuivat seitsemättä vuotta peräjälkeen sarjojen kuninkaaseen, eli Harrastesarjaan. Kymmenes mestaruus. Sitä oli jahdattu onnistumatta jo neljät edelliset Peijjaiset. Mahdollisuudet siihen olivat joka kerta ollut olemassa, mutteivat galaksit olleet kertaakaan tähän mennessä olleet oikeassa asennossa. Ehkä tällä kertaa? Myönnettävä on, että vuosi vuodelta Peijjaisten voittaminen tuntuu kaukaisemmalta haaveelta. Onhan se vain fakta, että ukot alkavat vääjäämättömästi lähestyä neljääkymmentä, kun seuraavan vuoden aikana Valkoisten joukoista jo Bebeto ja Sukka-Tase pääsevät juhlimaan pyöreitä vuosia. Karmivaa keski-ikäisyyttä. Tuohon kun laitetaan parikymppinen huippukuntoinen urheilija vastaan, niin ajoituksen ja niiden galaksienkin pitää olla yhtä hyvin jiirissä, kuin silmäpussien jyrkkyys menneissä olympialaisissa, jos tasaiset pelit haluttiin kääntää voitoiksi.

Valkoisten kanssa turnauksessa samaan alkulohkoon arvottiin Vitosessakin esiintynyt paikallinen AC Kylän Poijjaat, osin Kingsin entisistä pelimiehistä koostunut vanha tuttu FC Mäytz sekä viime vuoden Harrastesarjan mestari FC Tyhjä Arpa, jolle Valkoiset olivat edellisenä talvena välierissä pudonneet. Lohko näytti alustavasti siltä, että kyllä siinä sai ihan tosissaan pelailla, jotta jatkopaikka sunnuntaille lunastettaisiin.

Syksyn aikana myös seuran brändi- ja varustevastaavan asemaan kohonnut Ipe hoiteli tehtäviään mainiosti ja järkkäili ukoille uudet GG-hupparit ja pipot. Hyvä Ipe. Olet kelpo mies. Vielä haluan kuitenkin tässä vaiheessa vähän palata siihen, että herätkää nyt pahvit siihen, että ei olla enää ihan pikkupoikia. Kyllä minullekin mahtui peliuran aikana M-koon pelivaatteet päälle, mutta nyt valitsin täysin tyytyväisenä XL-koon hupparin itselleni, vaikka paino on noussut huippu-urheilijan vuosista hurjat kolme kiloa. Seuraavan kerran, kun tilataan vaatteita, niin suurin osa ottaa sitten kiltisti yhden koon isomman vaatekerran, niin ei jää hihat lyhyeksi.

Viimein kaartoi marraskuu maalinsa ja oli Peijjaisviikon aika. Itsenäisyyspäivä oli tänä vuonna suosiollinen asettuen perjantaiksi, joten luvassa oli kolmen päivän täydellinen tykitys futista ja laatuaikaa ystävien kanssa. Joukkueen iskukyky ja pelaajamäärä vaikutti valmennuksen silmään myös erittäin lupaavalta, kun kaikki pelaajat olivat saapumassa mukaan tämän vuoden turnaukseen. Tämä oli kyllä ennenkuulumatonta. En kyllä tiedä kuinka kauas pitäisi ajassa palata, kun viimeksi on oltu tällaisessa tilanteessa. 14 huippukuntoista orhia ja vielä kaksi Good Game Akatemian lupausta siihen marinadiksi. Kattilassa muhi, siis lupaava soppa. Nyt vain piti muistaa, että keittolounas oli aina pienoinen riski. Ainoita harmaita pilviä Valkoisten terveystilanteeseen kantautui pari viikkoa ennen Peijjaisia, kun Valkoisten syömähammas M oli onnistunut vääntämään ikävästi nilkkansa ja polvensa juuri kauden päätapahtuman kynnyksellä, miehen pelikunnon näyttäessä kiltisti arvioiden arveluttavalle.

Hiljalleen hävisivät viimeiset päivät ja puhelin alkoi viimeisen viikon aikana mukavasti lämmetä Peijjaistunnelmasta. Haistelin että useampi pelaaja oli, jos ei nyt oikeasti fyysisesti, niin ainakin henkisesti saavuttamassa oikeanlaista olotilaa kauden kriittisimmällä hetkellä. Kisakunto. Se oli virittäytymässä armottoman kovaksi. Viimeisenä päivänä ennen kisojen juhlallista avajaisseremoniaa, ukot olivat jo irti, kuin sonnit kevätlaitumella. Pali ja Ipe iskeytyivät keskustan sihijuomaravintoloiden karaokeosastolle yhtä varmasti, kuin Siitos-Jukka oli olemassa, ja niin vain oli tämän vuoden Peijjaiset isketty käyntiin. Kovia ukkoja, ei voi jälleen muuta sanoa.

Ja sitten, sitten koitti se perjantai. Valkoisten startti turnauksen ensimmäisenä virallisena pelipäivänä oli varsin suotuisaan aikaan kello 11:00. Ensimmäisessä ja päivän ainoassa ottelussa vastaan asettui AC Kylän Poijjaat. Ilmassa oli lempeää väreilyä. Ukot hymyili, pallo liikkui ja olipa Ipe onnistunut houkuttelemaan joukkueen huoltajaksi isänsä Alen, joka oli toiminut suurimmalle osalla valmentajana lapsuuden ja nuoruuden pelivuosien aikana. Almunia oli kyllä näyttänyt pojille vielä kumpparit jalassakin, kuinka nahkakuula kesytetään, joten paljon on Aleakin kiittäminen Valkoisten junnuvuosien pohjista. Olipa hienoa saada Ale mukaan.

Tykit alkoivat siis olla viritelty aina jännittävään kisa-avaukseen. Ensimmäinen pelihän on yleisesti ollut melkoisen tahmainen Valkoisille, sillä kyllähän siellä isolla osalla porukkaa on pallokosketukset ja muut dymänttiset rytminvaihdot päässeet jäämään vuoden aikana melko minimiin. "Kylmä lihas pitää säikäyttää." Totesi kuitenkin Mikko ja asteli kentälle tutun viilipyttymäisesti.

Sitten oli aika mennä. Tuomari puhalsi pelin käyntiin ja Valkoiset ottivat tuttuun tapaan pallonhallinnan itselleen vastustajan valuessa varsin viisaasti suojelemaan omaa maaliaan, koko joukkueen voimin. Pallo liikkui mukavasti ukolta toiselle ja pian oli tarkoitus alkaa sellainen tulitus, että myös vastustajan maaliverkko alkaa soittaa masurkkaa Valkoisten toimiessa kapellimestareina. Kaikki muut asiat menivätkin käsikirjoituksen mukaan, mutta joku kelvoton oli pumpannut pallon kovaksi, kuin kivi. Satasen suoralle asti oli kuultavissa, että pallo oli täysin pelikelvoton. Laukaus toisensa perään oli, kuin se kuuluisa lehmänhenkäys ja olihan sitä vaihdosta hieman tragikoomista seurata, kun jengi yritti parhaansa mukaan ampua reittä tyhjäksi, mutta pallo ei meinannut nousta edes maasta ilmaan. Tilanne näytti katastrofaaliselle. Jotain oli tehtävä. Silloin esiin astui Järkäle, Rautaniemen Iso-Mela, eli Kapteeni-Koponen, joka kenkäisi tämän keilapallon volleysta maata kiertävälle radalle tai ilman värikynää ainakin voimistelualueelle asti. Se oli kyllä hyvin tehty. Se pallo oli muisto vain. Ikävä sellainen.

Tämän jälkeen peliin laitettiin uusi pallo ja alkoihan se laukominenkin näyttää paremmalle tämän vaihto-operaation seurauksena. Maalinteko takkuili silti ja joutuipa lopulta valmennus lähettämään myös jalkavaivaisen M:n ketsuppipulloa avaamaan. Tämä toimikin pikaisesti, kun Essi vapautti M:n laidasta läpi ja mies laukoi Valkoisten vapauttavan avausmaalin turnauksessa luikkien samalla takaisin vaihtopenkin puolelle jalkaansa säästelemään.

Maalin jälkeen ottelu pysyi melko täydellisesti Valkoisten hallinnassa mitä nyt vastustaja pääsi kertaalleen yrittämään maalintekoa pystypuun pysäyttäessä yrityksen ja puolustuksen hoitaessa loput. Ottelun loppuhetkillä Ipe pääsi puttaamaan pallon puolesta kentästä tyhjänä ammottavaan vastustajan maaliin, Kylän Poikien järkyttävän vaihtovirheen seurauksena. Se oli kyllä erikoinen maali ja parhaimmat huvitukset maalille saatiin vielä illan tuoksinassa, kun Ipe kertoi saunalla, että yritti pistää pallon takakulmaan ja veto epäonnistuikin täydellisesti. Ei siinä, kaikki lasketaan. Tärkeä maali se kuitenkin oli ja maalin ansiosta saimme annettua peliaikaa myös joukkueen junioriosastolle.

Näin olimme onnistuneet avaamaan turnauksen melko vakuuttavasti. Nolla päästettyä maalia ja kolme pistettä mukaan sarjataulukkoon. Ne lämmittivät kyllä valmennuksen mieltä, kuten aina. Ottelun jälkeen osa jäi Hallin happipitoiseen aistimaan kisatunnelmaa, osan jatkaessa matkaa kotiin lihapatojen äärelle, kuivasuisten jatkaessa matkaa suoraan Lämpövelhon mukavien saunatilojen uumeniin. Niin, ne oli kyllä hyvät tilat, joten kiitos Roope, kun järjestit ne. Ihan vilpittömästi siis koko joukkueen ja vielä kerran varsinkin Bebeton puolesta. Se oli pyyteetön työ.

Iso nippu joukkuetta suuntasi pelin jälkeen tiensä keskustan ravintolaan nimeltä Rasvainen Lusikka. Itsellä ei tällaisesta kulinaarisesta paikasta ollut mitään hajua, mutta Bebeton mukaan tämä oli huippu-urheilijoiden palautumisen kannalta erinomainen paikka. Sinne siis. Kohta oli pojilla pinta- ja pohjahiivaisia palautusjuomia pöydässä ja bököt paistumassa pannulla. Siitä se palautuminen pääsi käyntiin. Pöydässä päästiin keskustelemaan menneen vuoden kuulumisista ja Welun eriskummallisesta harhasyötöstä ottelussa. Taisipa siinä M päätyä roustaamaan Myyrien kuningasta sen verran vahvasti, että lopulta alkoi tapahtua.

"On sitä muutama harhasyöttö tullut sinullekin Peijjaistarinoissa. Se oli muuten meikäläinen eikä Ipe, kun Epeleitä vastaan karkasi läpi tuossa viime vuonna, vaikka tarinassa olit kirjoittanutkin, että Iiro. Aijai. Ja 2009 olit kirjoittanut yhden joukkueen nimen väärin. Niin. Tekee niitä virheitä muutkin." Lämpesi Jännevirran oma poika. "Tämä on rivimiehen purkaus." Mies vielä totesi ennen, kuin nosti pohjahiivaisen huulilleen ja otti hieman happea.

Nyt jos Velibor luulet, että lähden sinne viime vuoden Peijjaistarinaan korjaamaan, että sinä se olit, joka rynnistit hyökkäykseen rohkeasti, kuin tarinoiden spartalaiset, niin olet väärässä. Uskon kyllä, että sinä se olit rakas Terämyyräni. Lukijoille se selviää, kun jatkavat lukemisista tänne asti. Tässä tarinassahan alkaa muuten olla draamaa jo kuin Harchester Unitedin seikkailuissa. Upeaa. Welu tuot kyllä oman mausteesi tähän joukkueeseen. Sanoisin että olet pippuri meidän keitossa. Rakkaudella siis.

Rasvaisen Lusikan ravittua joukkuettamme oli aika siirtyä Itkonniemeä ja Lämpövelhon saunatiloja kohti. Ne olivat kyllä siis hyvät tilat. Joko Bebeto olet muuten kiittänyt Roopea vilpittömästi niistä? Ilta saunalla kului rennosti seurustellen ja saunoen, tunnelman ollessa vilpittömän seesteinen. Ilmassa oli pelkkää hyvää tuulta. Jotenkin katsoessani tätä porukkaa tulee kyllä mainio fiilis. Hyvin kasvatettuja tai ainakin kohteliaaksi kasvaneita ukkoja kaikki tyyni. On kyllä kiva olla saunalla sellaisten ihmisten kanssa, jotka hengittää samoja arvoja.

Illan päätteeksi Ipe veti kanin hatusta ja pisti Valkoiset kisailemaan keskinäisestä paremmuudesta kahden hengen joukkueissa Haaste nimisen pelin parissa. Se oli kyllä hyvä kilpailu ja ohjelmanumero illan päätteeksi. Muutamat komeat naurut saatiin aikaiseksi kilpailijoiden suorituksista, joten tässä saatiin taas liimattua sitä kuuluisaa yhteishenkeä, jos mahdollista, yhä parempaan suuntaan.

Puolenyön aikoihin oli päätösten aika. Kotiin vai kaupungille? Bile-Vömmeli kun olen, suuntasin itse valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin, mutta kyllä sinne kaupungin kirkkaiden värivalojen loisteeseen lähti varsin jämäkkä porukka Valkoisten pelaajia edustamaan joukkuetta aina arvaamattomassa yön silmässä.

Toinen kisapäivä aukeni armeliaasti Valkoisille, koska joukkueen ensimmäinen ottelu oli mukavasti asetettu alkamaan vasta iltakuudelta. Menneinä vuosina tuossa olisi saattanut olla seitinohut riski sille, että porukka marinoi itsensä sellaiseen kuntoon, että tilan ja ajan hahmottaminen olisi ollut ongelmallista, kuin tilhellä talviaamuna, mutta sen verran on tästäkin porukasta moni löytänyt melankolian elämäänsä, ettei sitä vaaraa enää ollut. Kyllähän sitä päivän aikana ukko, jos toinenkin suuntasi herättelemään kroppaansa Itkonniemen saunatilojen suunnalle, mutta kyllähän ne pelurit siellä suhteellisen sivistyneesti olivat olleet, jos seuran vakoojia on uskominen.

Turnauksen toisessa ottelussa vastaan asettui Kilpasarjan vuosilta tuttu FC Mäytz, joka oli hävinnyt ensimmäisen ottelunsa FC Tyhjää Arpaa vastaan lukemin 2-1. Voitolla paikka jatkopeleihin näytti siis varmalta. Itse ottelu sai melkoisen kehnon alun, kun vastustajan onnistui pienen etsikkoaikansa aikana siirtyä maalin johtoon. Kyllähän siinä tilanteessa oli Valkoisilla mahdollisuus purkaa pallo pois vaara-alueelta, mutta Atin purkupallossa kolmen kovan K:n säännöstä (kovaa, korkealle ja kauaksi) toteutui vain yksi kohta. Pallo kyllä lähti kovaa, mutta suoraan Valkoisten maalia vartioineen Tyldumin pakaraan, jonka jälkeen vastustajalla oli enemmän, kuin helppo työ lakaista pallo tyhjään Valkoisten maaliin. Harmillista. Tässä vaiheessa vielä tarinaa lukeville junnuille tiedoksi, että pistäkää kolmen kovan K:n sääntö mieleen. Kahden K:n toteutuessa tilanne on aina selvitetty.

Vastustajan aikaisen avausmaalin jälkeen Valkoiset lisäsivät kierroksia peliinsä. Ei aikaakaan, kun Isä-Hakkarainen alusti ja melko hyvään Peijjaisvireeseen itsensä piiskannut Essi tasoitti ottelun. Pari minuuttia myöhemmin oli Jönssin vuoro avata maalitilinsä turnauksessa, kun M vapautti miehen vasemmalta laidalta läpi ja Kotkan pojan piiska sivalsi armottomasti Valkoiset johtoasemaan.

Tässä vaiheessa ottelua vastustaja selvästi nosti jalkaa kaasulta ja katsoi parhaakseen antaa turnauksen edetä osaltaan vääjäämättömään loppuunsa. Pisteet Mäytzille rehdistä ja siististä pelistä. Ottelun lukemat repesivät vastustajan peli-innon lopahtaessa nopeasti M:n maalatessa kertaalleen ja Isä-Hakkaraisen myös onnistuttua maalinteossa. Kertaalleen pinkkipaitainen vastustaja myös onnistui tekemään Koposen lempparin, eli omarin, joten tilanne alkoi näyttää varsin selvältä.

Ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana saatiin kirjoittaa myös uudet luvut Valkoisten ennätystilastoihin. Ipe vapautti Maxin läpiajoon, eikä joukkueen nuorimmainen pelaaja erehtynyt. Pallo maaliin, katsomon osoittaessa suosiotaan. Joukkueen viitospaidan uudesta haltiasta tuli samalla Valkoisten historian nuorin maalintekijä 10 vuoden ja 13 päivän jämäkässä iässä. Onnea Max.

Vauhtiin päästyään Max oli jatkuvana piikkinä Valkoisten hyökkäyksessä. Maalipaikkoja alkoi syntyä, kuin liukuhihnalta ja ei aikaakaan, kun nuorukainen venytti verkkoa jo toistamiseen, tällä kertaa Adalian toimiessa maalin syöttäjänä. Junnujen pelaamista oli kyllä mukava katsella vaihtopenkiltä. Ei tästä tarvitse mennä, kuin viitisen vuotta eteenpäin, kun ovat oikeasti jo isossa roolissa joukkueessa. Toivottavasti ainakin. Ottelun loppuhetkillä Maxilla oli vielä tuhannen taalan paikka viimeistellä läpiajosta hattutemppua, mutta tällä kertaa vastustajan alimman pelaajan onnistui torjua yritys jaloillaan. No, ei makeaa mahantäydeltä, vaikka taisipa siinä iso osa vastustajan joukkueestakin antaa kipakat palautteet omalle pelaajalleen, kun meni ikävästi tämän nuorukaisen hattutemppuyrityksen pilaamaan. Toivotaan tämän jättäneen vain nälkää tuleville vuosille.

Valkoiset nappasivat ottelusta siis vakuuttavan 1-7 voiton, jonka jälkeen ei ollut aikaa levätä, kuin puolisen tuntia ennen kuin alkulohkon viimeinen ottelu FC Tyhjää Arpaa vastaan alkaisi. Asetelmat ennen ottelua olivat selvät. Valkoiset ja FC Tyhjä Arpa olivat onnistuneet voittamaan molemmat ottelunsa tähän mennessä, joten jaossa oli enää lohkon kärkipaikka. Pienen turnauskaavion tutkimisen jälkeen paljastui, että lohkovoitolla oli tällä kertaa varsin merkityksellinen rooli, sillä lohkovoittaja eteni suoraan toiselle jatkokierrokselle ohittaen samalla lohkokakkosta kutkuttavasti odottavan sunnuntaiaamun ottelun, joka olisi luvassa varsin rapsakkaan aikaan kello 8:00. Pienen neuvottelun jälkeen tulimme siihen tulokseen, että lähdemme tavoittelemaan lohkovoittoa, johon riittäisi myös tasapeli, Valkoisten hankkiman paremman maalieron ansiosta. Tässä vaiheessa tarinaa vielä pakko muistuttaa, että sunnuntaiaamujen ottelut eivät kaikessa ikävyydessään ole koskaan olleet Valkoisten heikkous, vaan joukkue on aina onnistunut raivaamaan itsensä jatkoon näistä kukonlaulun aikaan käydyistä otteluista.

Itse ottelu lähti liikkeelle mukavaa tahtiin verrattuna edelliseen varsin rauhalliseen koitokseen. Valkoisten peli rullasi tässä vaiheessa turnausta melko mukavasti ja vaihtoruletti pyöri vielä suhteelliseen tiuhaan tahtiin ukkojen ollessa vähintäänkin kohtuullisessa pelikunnossa. Molemmat joukkueet puolustivat ottelussa varsin tarkasti Valkoisten tiedostaessa, ettei sen tarvinnut lähteä suotuisan maalieron ansiosta yltiöpäiseen hyökkäämiseen. Maaliton tasapeli riitti joukkueelle hyvin. Mittatilaustyönä sellainen onnistuttiinkin ottamaan, joten Valkoiset onnistuivat voittamaan alkulohkonsa seitsemällä pisteellä. Vastustajien ilmeistä oli huomattavissa, että tulos ei ollut heidän kannaltaan mieluinen. Hyvä niin. Sunnuntaina tultaisiin mittaamaan, kenen bensa loppuisi ensimmäisenä. Valkoiset onnistuivat siirtämään omat vankkurinsa jo hieman lähemmäs satasen suoralla häämöttävää maaliviivaansa, kuin suuri osa vastustajista. Tästä tuli epäilemättä olemaan hyötyä.

Lauantain pelien jälkeen oli aika siirtyä, saunalle tietenkin. Melkoista kylpemistä on kyllä tämä turnaus, jos rehellisiä ollaan. Montakohan tuntia sitä on tullut itsekin istuttua Peijjaissaunassa pelivuosien aikana? Se olisi kyllä mielenkiintoinen knoppi tietää. Saattaisi muuttua minuutit, tunneiksi ja tunnit päiviksi, jos sitä alettaisiin laskemaan.

Saunalla pääsimme ihastelemaan Teemun ottamia valokuvia päivän otteluista. Olipa upeaa, kun joku muu tallensi jälleen muistot talteen ja itse pystyi keskittymään vain pelaamiseen ja nauttimiseen. Kiitokset vielä Teemulle tätäkin kautta. Saunalla tankkailimme evästä ja viritimme kroppaa turnauksen viimeistä kisapäivää kohden. Peijjaissunnuntai. Se oli kyllä armoton. Voitto tai tappio. Olo oli yleensä seuraavana päivänä, kuin katujyrän alle jääneellä. Seuraavana päivänä kropasta oli mitattava kaikki irti. Meistä olisi siihen. Ukkoja oli vielä pystyssä yllättävän paljon. Nyt se kymmenes oli otettavissa. Tunsin sen.

Ilta sujui rauhallisesti. Saunalla tunnelma oli harras ja tuttuun tapaan osa ukoista suuntasi kaupunkiin lannetta vatkaamaan, osan jatkaessa matkaansa kotiin valmistautumaan viikonlopun tärkeimpään päivään.

Kelvollisesti nukutun yön jälkeen se sitten koitti. Peijjaissunnuntai. Suuntasin vielä viimeisen kerran autoni kohti Hallia, jossa yhden aikoihin toisella jatkokierroksella vastaamme tuli asettumaan Elon pelaajista koostuva FC Fradi, joka oli pudottanut ensimmäisellä jatkokierroksella jatkosta vanhan kunnon John Long Teamin lukemin 2-0.

Hiljalleen alkoivat muutkin ukot valua Hallin happipitoiseen ja myönnettävä on, lupaavaltahan se näytti. Yleensä sunnuntain koittaessa pelikuntoisia ukkoja on ollut paikalla noin seitsemän, mutta yhä tässä vaiheessa turnausta paikalla oli melkeinpä kaikki pelaajat. Loukkaantumisia olimme toki joutuneet kohtaamaan turnauksen tässä vaiheessa, mutta yhä kentälle oli suuntaamassa varsin iskukykyinen joukkio Valkoisten pelaajia.

Itse ottelu Fradia vastaan alkoi Valkoisten kannalta varsin kelvottomasti. Olisiko ollut, että aamulla ensimmäisen pelinsä pelannut vastustaja olisi ollut paremmin hereillä, kuin päivän urakkansa aloittaneet Valkoiset vai oliko alkulämmittelyt epäonnistuneet, mutta ensimmäiset hetket ottelusta FC Fradin onnistui olla kuskin paikalla. Sitten se koitti. Kylmä korvollinen vettä Valkoisten kasvoille ja Fradi siirtyi komean laukauksen päätteeksi johtoasemaan ottelussa. Nyt oli aika herätä ja niin Valkoiset tekivätkin. Pallon hallinta otettiin vääjäämättömästi itsellemme ja paine alkoi siirtyä Fradin kenttäpäätyyn. Lopulta Eetu keskitti laidalta ja Essi liiteli korkeuksiin lailla nuoren lohen, nyökäten Valkoiset tasoihin. Kesken Valkoisten painostuksen Fradin onnistui kuitenkin siirtyä jälleen johtoasemaan, kun laidalta tulleen matalan keskityksen päätteeksi pinkkipaitaiset viholliset onnistuivat iskemään takanurkalta toisen maalinsa tässä ottelussa. Tappioasemaan joutuneet Valkoiset jatkoivat tuttuun nöyrään tyyliinsä omaa peliään. Tässä vaiheessa ottelua mieleeni muistui erään kaverin minulle Peijjaiskatsomosta lausumat sanat: "Me on aina ihailtu, miten te jatkatte sitä teidän omaa pelaamista, vaikka te olisittekin tappiolla. Te vaan uskotte siihen, että kyllä ne maalit tulevat." Ne on kyllä lohdulliset sanat ja terveiset sinne Rautavaaralle, jos nämä sanat tavoittavat kohteensa. Niinhän se on. Kyllä me uskotaan ja tälläkin kertaa se kannatti. Valkoisten mankeli jauhoi armottomasti ja vastustaja alkoi pyristelyistään huolimatta olla väsytetty. Lopulta Valkoinen Baletti jauhoi komeilla syötöillä Fradin puolustusmuurin palasiksi, M tarjoili ja Jönssi puski voimalla Valkoiset jälleen tasoihin tässä jännittävässä ottelussa.

Lopulta kello kului umpeen ja oli jatkoajan aika. Se viisi minuuttia kuluikin nopeasti molempien joukkueiden varoessa virheitä, jotka olisivat saattaneet maksaa jatkopaikan turnauksen puolivälieriin. Kun jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua oli rangaistuspotkukilpailun aika. Paineet tuntuivat olevan vähintäänkin melkoisen kovat, sillä pelaaja toisensa perään joutui toteamaan, että kyllä se maalinteko puolesta kentästä, ilmassa lauottuna, tyhjään nuottaan, oli vaikeampaa miltä näytti. Lopulta kenties kahdeksannessa laukaisuparissa Ipen onnistui viimein toimittaa pallo maaliin ja näin Valkoiset jatkoivat matkaansa turnauksessa eteenpäin.

Reilun puolentoistatunnin päästä oli jälleen aika lähteä verryttelemään, kun turnauksen puolivälierässä Valkoisten vastustajaksi tuli asettumaan uusi tuttavuus FC Linurin Pallo. Ennakkoasetelmat näyttivät selviltä. Omalla vauhdikkaalla pelillä vastustajat olivat kyllä lyötävissä. Kuinka ollakaan ottelu alkoi Valkoisten kannalta jälleen murheellisesti, kun vastustajan onnistui siirtyä 1-0 johtoon komean pujottelun ja kärkkärillä lähteneen ohjuksen avustamana. Hyvin tehty maali se oli, mutta enpähän usko, että jos pelaisimme uudestaan kymmenen kertaa vastakkain, että he onnistuisivat maalinteossa uudestaan. Epäonnekkaan alun jälkeen Valkoiset laittoivat jälleen oman myllynsä pyörimään. Kolmikko Bebeto, Jönssi ja M lähtivät vastahyökkäykseen ja lopulta vastustajan alimman pelaajan törkeän käsillä torjumisyrityksen päätteeksi pallo meni, kuin menikin M:n laukauksen päätteeksi LiPan maaliin asti.

Tämän jälkeen Valkoinen Baletti kipinöi jatkuvasti LiPan kenttäpäädyssä vastustajan taistellessa omaa maaliaan suojellen. Valkoisten tykkituli oli armotonta ja lopulta vastustajan alin pelaaja syyllistyi jälleen törkeään käsitorjuntaan. Keltainen, pallo pilkulle ja Vartialan ZZ-Top pallon taakse. Deja-vu. Tämän olin nähnyt ennenkin. Seuraavaksi pallo tulisi olemaan vastustajan maalissa. LiPan pelaajat yrittivät vielä epäurheilijamaisesti häiritä rankkarin laukomista, mutta se ei Essiä häirinnyt. Pallo maalin vastustajan selkärangan samalla pirstoutuessa sirpaleiksi. G to the G. Se oli siinä. Rankkarista ei kulunut aikaakaan, kun Bebeto tuplasi ylivoimalla pelanneiden Valkoisten johdon Jönssin toimiessa maalin syöttäjänä. Seuraavaksi oli Peijjaisten syvimmän olemuksen vuosien jälkeen löytäneen Jöpötin vuoro venyttää maaliverkkoa, kun Ati tarjoili miehelle maukkaan maalipaikan vastahyökkäyksen päätteeksi. LiPan pelaajat eivät tässä ilotulituksessa ennättäneet paljon muuta, kuin olla ihailijan roolissa. Sen verran kuskin paikalla Valkoiset tässä ottelussa onnistuivat olemaan.

Ottelun loppuhetkillä vastustajan alin pelaaja syyllistyi kolmatta kertaa tässä ottelussa käsipalloiluun ja pääsi toistamiseen jäähylle ottelussa. Olisikohan se kuitenkin ollut jo punaisen paikka? Ilmeisesti ei. Muistutuksena kuitenkin, että turnauksen sääntökirjan mukaan kaverin olisi pitänyt saada joulukortti itselleen jo ensimmäisestä maalin käsillä estämisestä, joten voidaan vain jälkikäteen pohtia, millainen pelistä olisi tullut, jos LiPa olisi joutunut pelaamaan suurimman osan ottelusta alivoimalla. No, onneksi nämä vääryydet kääntyivät tällä kertaa Valkoisten eduksi ja kuin kohtalon käsimerkkinä Mama laukoi Valkoisten toisen ylivoiman aikana Tonzan syötöstä Valkoisten viimeisen maalin tässä tapahtumarikkaassa ottelussa. LiPa oli lyöty lukemin 1-5 ja seuraavaksi oli aika siirtyä ilman taukoa viereisellä kentällä pelattavaan välieräotteluun.

Valkoiset saivat hengähtää parin minuutin ajan ennen seuraavaa ottelua, sillä tulevan välieräottelun vastustajaa selviteltiin parhaillaan Hallin toisessa päädyssä käydyssä rankkarikisassa. Siellä oman puolivälieränsä onnistui täpärästi voittamaan Kuopio Internationals, joka koostui nimensä mukaisesti ulkomaalaistaustaisista kuopiolaistuneista jalkapalloilijoista. Vastustaja näytti rehellisesti sanottuna tässä vaiheessa turnausta haastavalta. Nuoremmat, nopeammat ja urheilullisemmat. Niitä he olivat. Kokeneemmat, kollektiivisemmat ja legendaarisemmat. Niitä me olimme. Kaikki oli yhä omissa käsissä. Ensimmäistä kertaa turnauksessa Valkoiset saivat ottelulle unelma-alun, kun Jönssi nosti pallon puolesta kentästä komealla oikean jalan - kyllä luit oikein - nostolla Kuopio Internationalsin maaliin.

Tämän jälkeen seurasi yksi ohje: "Muotoon." ja se ohje kuultiin tämän pelin aikana usein. Valkoiset aloittivat puolustustaistelun, jollaista ei ollut hetkiin käyty. Siinä jokainen pelaaja kyllä kliseisesti laittoi kroppaa likoon peittäessä vastustajan armotonta tulitusta, upeaa turnausta pelanneen Pål "Pali" Tyldumin toimiessa Valkoisten maalilla joukkueen viimeisenä lukkona. Tässä vaiheessa, eli erittäin pitkällä tarinaa, haluan hetkeksi pysähtyä Paliin. Puhuttiin kyllä seurajohdon kanssa turnauksen jälkeen, että omalla tasollaan Pali pystyit kyllä pelaamaan varmasti upeimman turnauksen. Siellä oli tämä välierä mukaan lukien useita upeita torjuntoja, kun pidit joukkuetta pystyssä. Hattua päästä kyllä täältä näppäimistön toiselta puolelta. Nämä kehut olet enemmän, kuin ansainnut.

Palataan näiden ylisanojen jälkeen siihen tykkituleen, jossa Valkoiset olivat. Siellä tosiaan koko jengi peitti laukauksia parhaansa mukaan ja kovasti, mutta reilusti pelanneet vastustajat alkoivat vähitellen turhautua sitkeään vastustajaansa. Milloin oli laukauksia peittämässä Valkoisten puolustusmuurin betonipilarit Ati, Tase ja Patu. Milloin teipattuna kentällä taistellut M. Herhiläisenä vastustajan kimpussa häärivät myös Valkoisten dynaamiset laiturit Tonza, Bebeto ja Teräsmyyrä Ruponen ja hiljalleen alkoi näyttää siltä, että vihollinen on lyöty. Minuutit matelivat kellosta ja lopulta tuomari puhalsi riemukkaasti ottelun päättyneen Valkoisten maalin voittoon. Enää kymmenennen sangon ja Kapteeni-Koposen vahvojen käsivarsien tiellä ei ollut, kuin yksi joukkue, joka oli omassa välierässään varsin selvästä Midnight Milfhuntersin voittanut Ollin Poppoo, joka onnistui raivaamaan tiensä Harrastesarjan finaaliin kolmatta vuotta peräjälkeen.

Aikaa oli puoli tuntia. Ukkoja oli ollut paljon. Nyt piti katsella ympärille. Useampi oli jo liputtanut itsensä ulos. Moni oli mitannut koneestaan jo kaiken mitä tälle viikonlopulle oli annettavissa. Kuitenkin yhä seisoi ylväänä sitkeä lauma Valkoisia, joilla oli vain yksi tavoite. Kymmenes. Nyt se otettaisiin tai sitten ei kenties milloinkaan. Kokosimme vielä kerran porukan kokoon. Ringissä katselimme toisiamme silmiin. Tässä se olisi. Meidän vuosi. Valkoisten tilastot Peijjaisfinaaleissa olivat rautaiset. Kymmenen finaalia, yhdeksän mestaruutta, vain yksi tappio. Kyllä siinä oli voittamisen kulttuuria.

Finaalissa löimme kentälle ne, joilla oli vielä energiaa jäljellä. Tässä vaiheessa tarinaa vielä pakko sanoa, että emme olisi koskaan päässeet näin pitkälle, jos kaikki eivät olisi olleet näin aktiivisesti paikalla. Kiitos ukot, kun sitouduitte tähän viikonloppuun. Monesti sunnuntaina on oltu, niin puhki ilman vaihtopelaajia, että bensa on vain loppunut vääjäämättä. Nyt kaikki oli toisin. Ottelu lähti varsin tunnustellen liikkeelle. Ollin Poppoo lähti ennakkoasetelmien mukaisesti puolustamaan ja yrittivät pallon voitettuaan hyökätä nopeasti vastaan. Valkoiset hallitsivat palloa, Ollin Poppoon kytätessä tilaisuuttaan. Maalipaikkoja onnistuimme luomaan jokusen, mutta tarkasti puolustaneen vastustajan onnistui torjua yritykset sitkeydellään. Vastustajan vastahyökkäykset puolestaan eivät onnistuneet onneksi aiheuttamaan tunnollisesti puolustukseen palanneille Valkoisille suurempia ongelmia ottelussa.

Ollin Poppoo oli selvinnyt finaaliin samoilla vahvuuksilla, kuin Valkoiset, kollektiivisella puolustuksella. Se oli hyväksi todettu tapa. Puolustukset voittavat mestaruuksia sanoisin. Ottelu kului vääjäämättä kohti loppuaan kahden väsyneen joukkueen antaen kaikkensa. Ottelun viime hetkillä Valkoisten onnistui saada vielä pari hyvää mylläkkää vastustajan maalille, mutta pallo ei vain tällä kertaa löytänyt tietään maaliin. Näin mentiin jatkoajalla.

Jatkoaikaa ennen kävimme vaihtopenkillä nappaamassa hörpyt vettä. Väsymys näkyi miesten silmissä ja pitipä siellä kenties joku motivoiva sanakin sanoa esimerkiksi Jönssille, että vielä on mentävä taistelemaan viisi minuuttia, vaikka mihin koskisi. Sen viiden minuutin jälkeen kaikki olisi ohi. Sitten saisi sielu levätä, vaikka vuoden. Nyt piti antaa kaikkensa. Jatkoajalla Valkoiset pitivät pallohallinnan itsellään, mutta Ollin Poppoo puolusti yhä sitkeästi. Lopulta voittajaa ei löydetty jatkoajankaan aikana ja turnauksen voittaja tultiin ratkaisemaan rangaistuspotkukilpailussa.

Ollin Poppoo voitti teikkauksen ja päätti aloittaa laukomisen. Joukkue pistikin heti luun kurkkuun Valkoisille ja onnistui ensimmäisellä yrityksellään saamaan pallon maaliin. Valkoisten ensimmäinen laukoja Essi kuitenkin tasasi puntit välittömästi onnistuneella laukauksellaan ja piti Valkoiset mukana ottelussa. Seuraavassa parissa molemmat laukojat epäonnistuivat ja kun seuraavakin Ollin Poppoon pelaaja epäonnistui, oli Valkoisilla kolmannessa ja viimeisessä parissa mahdollisuus napata mestaruus. Laukomaan asteli joukkueen taisteluhengen ilmentymä M, joka asetteli pallon keskittyneesti paikalleen. Laukaus kaartoi surullisesti hieman maalin vasemman tolpan ohi, jonka jälkeen siirryttiin äkkikuolematilanteeseen. Seuraavat kahdet parit epäonnistuivat, jonka jälkeen Ollin Poppoon pelaajan onnistui, kuin onnistuikin syöstämän Valkoisten mestaruusjunan raiteiltaan.

Epäusko valtasi mieleni. Siinä hetkessä kaikki viikonlopun aikana tehty työ tuntui valuvan karkuun käsieni välistä. Katselimme toisiimme. Silloin joukkueen ykkösravuri asteli esille. "Minä teen sen." Mikko totesi Valkoisille veljilleen ja asetteli pallon keskipisteelle. Silloin suljin silmäni. "Anna nyt sen onnistua." Ajattelin. Paineet olivat infernaaliset. Pari askelta vauhtia ja osuma. Pallo kaarsi pienellä sivukierteellä yläriman alle ja Mamadou oli ottanut kaikkein kriittisimmällä hetkellä joukkueen reppuselkäänsä. Helpotuksen huokaus oli melkoinen. Seuraavassa parissa kyseisestä tempusta hämmästynyt Ollin Poppoon pelaaja epäonnistui omassa yrityksessään ja Valkoisilla oli jälleen paikka napata mestaruus. Mestaruusjunan viimeiseksi kuljettajaksi ilmoittautui Jönssi, ja siinä se sitten oli. Pallo maaliin ja kädet ilmaan. Onnenkyyneleet valuivat silmistäni, kun riensin halaamaan Jönssiä. Me tehtiin se. Me tehtiin. Siihen ei uskonut, kuin meidän oma jengi, ja se yksi Kepu-Karin pelaaja, joka aina sanoo, että pelataan ensin viikonloppu jalkapalloa ja lopulta Gullit voittaa aina. Niin ne teki. Kymmenes. Me saatiin se. Tunnelma oli myös osittain epäuskoinen.

Saavuimme satasen suoralle voittajina, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, mutta joku tässä mestaruudessa tuntui erilaiselta. Tätä tavoiteltiin melko pitkään ja ainakin itselleni sen saavuttaminen on tuottanut välillä myös paineita. Nyt sisälläni oli levollinen olo. Tämä oli pitkäaikaisen unelman tulos. Olihan ensimmäisen ja tämän viimeisimmän voitetun mestaruuden välillä kulunut aikaa jo uskomattomat 21 vuotta, joka on myös Peijjaisennätys sekin. Ollin Poppoon palkitsemisen jälkeen oli Atilla kunnia nostaa Kapteenin roolissa ensimmäistä kertaa sinkkisanko kohti Hallin kirkkaiden värivalojen loistetta. Tunne oli käsittämätön. Palkitsemisen jälkeen otimme vielä viimeisen kerran joukkueen kokoon. Kiitokset pelaajistolle olivat vilpittömät. Kaikki olivat kyllä jättäneen itsestään kentälle sen mitä jätettävissä oli. Kiitos ukot. Koko sydämestäni.

Kotiin palattuani tunteet myllersivät sisälläni. Vielä yöllä heräilin ja pohdin, oliko kaikki tapahtunut oikeasti. Tässäkö tämä nyt sitten oli? Kymmenes. Tältäkö se tuntui? Tämä vaati kyllä sulattelua. Nyt sitä asiaa on vajaa kuukausi sulateltu. Yhä tuntuu upealta. Käytiin tuossa joulun välipäivinä seuran hallituksen kanssa kylpemässä ja pohtimassa menneitä Peijjaisia. Palaute oli yksipuoleinen. Turnaus oli menestys. Ei vain pelillisesti vaan muutoinkin. Se yhteishenki mikä meitä kannatteli, oli vain jotain mitä ei kyllä pysty ihan hetkessä rakentamaan. Tästä on hyvä jatkaa tulevia seikkailuja, eli tammikuussa järjestettävää Ala-Luostan hankifutisturnausta kohti.

Loppuun on vain yksi juttu: "Ens vuonna uudestaan jätkät!" Ja hei yksi ananaslimonadi ei sittenkään riittänyt. Kyllä tämä tarina pari istumiskertaa ja juomaa lopulta vaati, mutta kyllä se kannatti. Tarinan täytteet olivat täyteläiset.

Rakkaudella - M -

Harrastesarja lohko B tuloksia:

FC Tyhjä Arpa - FC Mäytz 2-1
AC Kylän Poijjaat - FC Tyhjä Arpa 0-3
AC Kylän Poijjaat - FC Mäytz 1-4

FC GulliGiäryle - AC Kylän Poijjaat 2-0
Maalit: Simo Sirviö, Iiro Heikkinen

FC Mäytz - FC GulliGiäryle 1-7
Maalit: Max Hakkarainen 2, Esa-Pekka Vartiainen, Samuli Kaivonurmi, Simo Sirviö, Toni Hakkarainen, Om.

FC Tyhjä Arpa - FC GulliGiäryle 0-0

Alkulohkon sijoitukset:

1. FC GulliGiäryle
2. FC Tyhjä Arpa
3. FC Mäytz
4. AC Kylän Poijjaat

1. Cup-kierros:

FC Tyhjä Arpa - Joukolankadun Jyssäys 2-1

FC Lorenz - Midnight Milfhunters 0-2

Ollin Poppoo - Glans FC 2-0

FC Rypäri - Young Wasted Talents 0-1

Class on Grass FC - Hietalantien Rainers 1-2

FC Epelit - Rekkamiesten Kahvittelut 5-1

FC Lipa - SpicyVirgins 2-0

FC Fradi - John Long Team 2-0

2. Cup-kierros:

HerkkuP- Tyhjä Arpa 0-1

FC Tapsa - Midnight Milfhunters 0-3

Uuno Sissit - Ollin Poppoo 1-3

RPK-49 - Young Wasted Talents 0-1

Kuopio Internationals - Hietalantien Rainers 3-0

Team Äkkihoppu - FC Epelit 4-1

Krissen Pojat - FC Lipa 2-5

FC GulliGiäryle - FC Fradi 3-2 rpk.
Maalit: Esa-Pekka Vartiainen, Samuli Kaivonurmi

3. Cup-kierros:

FC Tyhjä Arpa - Midnight Milfhunters 0-1 rpk.

Ollin Poppoo - Young Wasted Talents 1-0 rpk.

Kuopion Internationals - Team Äkkihoppu 3-2 rpk.

FC Lipa - FC GulliGiäryle 1-5
Maalit: Esa-Pekka Vartiainen, Petteri Rönkkö, Samuli Kaivonurmi, Mikko Hämäläinen, Om.

Välierät:

Midnight Milfhunters - Ollin Poppoo 0-4

Kuopio Internationals - FC GulliGiäryle 0-1
Maali: Samuli Kaivonurmi

Finaali:

Ollin Poppoo - FC GulliGiäryle 0-1 rpk.

GG:n sisäinen maalipörssi: